Kevättä kohti

Olen varma, että aloitan vuoden ensimmäisen postauksen joka vuosi samalla tavalla. Toteamalla, että vuosi on vaihtunut aivan kuin se joltakin olisi jäänyt huomaamatta ja pohtimalla, mitä kaikkea tänä tulevana vuotena voisin elämälläni tehdä. Tekisi mieli sanoa, että nyt en toimikaan niin, mutta huomaan eteneväni kirjoituksessani kohti vääjäämätöntä.

Vuosi 2016. En tiedä, mitä siltä odottaisin. Tai no seikkailuja tietenkin, itsensä ylittämistä ja uusia haasteita. Ainakin viimeisiksi mainittuja on varmasti tiedossa jo senkin puolesta, että aloitin viime viikolla graduseminaarin, joka tarkoittaa taas yhtä askelta lähemmäs valmistumista. Työasiat ovat puolestaan aivan levällään ja viime ajat ovat olleet tästä syystä melko stressaavia. Tulevan kesän suunnitelmat ovat auki, mutta uskon, että kaikki järjestyy. Ainakin ennen niin on tupannut käymään, miksi ei nytkin?

17012016_1

Kesä on pyörinyt mielessäni lähinnä työhön liittyvien pohdintojen lomassa. Kevät taas, se on ollut ajatuksissani lumipyrystä, paukkuvasta pakkasesta ja valtavista kinoksista huolimatta. Eilen sähköpostiini kilahti H&M:n mainoskirje, joka toi tullessaan esimakua keväästä pehmeiden pastellisävyjen muodossa. Kevät tuntui hyvältä suussa, vaikka samaan aikaan niin kaukaiselta. Ikkunasta näkyvä jään ja lumen peittämä Näsijärvi ei tehnyt mielikuvasta yhtään sen todellisempaa. 

Innostuin kuitenkin ajatuksesta. Olisin nimittäin jo valmis luopumaan paksuista talvitakeista, korpuksi kuivuneesta ihosta ja tuosta lumestakin, vaikka maisemat ovat viime viikkoina muistuttaneet erehdyttävästi Disneyn Frozen-elokuvaa. Koska kevät ei ainakaan lämpömittarin perusteella näyttäisi aivan vielä kolkuttelevan oven takana, päätin aloittaa valmistelut sisätiloissa. Ensin tulivat tyynyt ja sitten tulppaanit.

Seuraavaksi kuljetan eteisen tonttutytön ja jouluisen kynttelikön (kröhöm) kellariin odottamaan ensi joulua. Tästä se lähtee. Kevät, olen valmis.

17012016_8

Hyvää joulua!

Joulukuu on vilahtanut ohi hieman huomaamatta. Toisaalta se ei ole mikään ihme, sillä tämä on ollut minulle perinteisesti yksi vuoden kiireisimmistä kuukausista. Tänä vuonna joulukuu on tuntunut vielä hieman normaalia stressaavammalta kaikenlaisten koulutehtävien ja työhön liityvien asioiden haukattua suurimman osan vapaa-ajasta. Ehkä tästä syystä loma tuntuu aivan erityisen mieluisalta ja tulee todella tarpeeseen.

Kaikesta kiireestä ja hälinästä huolimatta olen jokseenkin yllättynyt, miten helposti joululahjojen hankinta sujui tänä vuonna. Normaalisti juoksen pää kolmantena jalkana kaupoissa vielä 23. joulukuuta ja jälkiviisastelen jossain hyllyjen välissä, kuinka olisi pitänyt tämäkin homma hoitaa pois alta vähän aikasemmin. 

Piipahdin tietenkin tänäkin vuonna aatonaattona kaupassa, mutta ainoastaan tutustuakseni alkaviin alennusmyynteihin. Siellä minä hyrisin joululauluja itsekseni ja hymyilin niin leveästi, että kaupan kassakin tuumasi, että olet tainnut saada joululahjaostokset jo hoidettua. Näin tänä vuonna.

Rauhallista joulua kaikille!

Joulu124122015_5

Itsetehdyt joulukortit

En muista, että olisin kotoa muutettuani askarrellut yhtenäkään jouluna kortteja omin kätösin. Tänä vuonna päätin yllättää itseni. Tykkään kaikenlaisesta väkertelystä ja olen aina ollut hyvä esimerkiksi piirtämisessä, maalaamisessa ja sen sellaisessa. Joskus lapsena olin jopa kuvataidekoulussa. Muistan tosin vieläkin hyvin elävästi, että inhosin tuota harrastusta ja mummini joutui useimmiten väkisin raahaamaan minut tunneille. Ei sillä, ettenkö olisi ollut innostunut käsillä tekemisestä. Minua yksinkertaisesti ärsytti, kun tunneilla sai tehdä liian vähän. Jatkuvasti oli jotain raivostuttavia taukoja, muut remusivat ja keskittyivät aivan muihin asioihin kuin oppimiseen ja tekemiseen. Päällimmäisenä kuvataidekoulusta jäivätkin mieleen taukohuoneen siniset ja punaiset ilmapatjat, joiden päällä piti käydä pomppimassa ylimääräiset energiat taivaan tuuliin, jotta jaksaisi keskittyä savitöihin. Luulen, että keskittymiskykyni olisi ollut jopa parempi ilman tuota pomppimista. Savityöni olisivat nekin olleet varmasti ainakin kymmenen kertaa hurmaavampia.

131215_5131215_3

On kuitenkin todettava, etteivät nämä minun tehtailemani kortit vaatineet kovin suuria ponnisteluja. Loppujen lopuksi kyse oli lähinnä paperin liimaamisesta. Suurin panostus oli materiaalien hankinta, joka vaatii yllättävän paljon aivotyötä. En tietenkään osannut heti sanoa minkälaiset kortit haluan tehdä, joten Sinooperissa vierähti tovi ennen kuin sain edes päätettyä, minkä värinen pohja korteille tulee. Meno muuttui aina vaan hankalammaksi, kun piti tehdä lisää valintoja. Jossain vaiheessa katseeni skannasi 80 sentin valmiita kortteja, kun en kerta kaikkiaan saanut päätettyä, pitäisikö ottaa joulupukkeja vai eläinaiheisia askartelukuvioita – enkeleitäkin olisi ollut tarjolla.

Sain lopulta ravistettua mielestäni ajatukset valmiista korteista. Olin kuitenkin jo alkuviikosta päättänyt (ja uhonnut), että tänä vuonna teen kortit itse. Pääsin kaupasta ulos kantamusteni kanssa, vieläpä aivan järjissäni.

Kotona huomasin, että korttipohjia on liian vähän ja että liima ei liimaa, mutta mitäpä tuosta. Nämä ovat näitä elämän mitättömän pieniä kompastuskiviä. Lauantai-iltana aloittelin mielessäni jopa pientä saivartelupuhetta Sinooperin myyjälle, joka väitti, että puikkoliima sopii hyvin paperin liimaamiseen. Ikäväkseni kuitenkin huomasin, että jos paperissa on glitteriä, ei puikkoliiman pito meinaa riittää. Kuvittelin jo mielessäni tilanteen, kuinka kaunis, huolella ja rakkaudella kyhätty korttini matkaa ensi viikolla jonkun sukulaisen tai ystäväni tykö. Jännittyneenä kortin saaja repii kuoren auki  ja mitä hän sieltä löytää: kaikista krumeluureista riisuuntuneen kortin, josta ovat pudonneet niin hyvän joulun toivotukset kuin askartelukuviotkin.

131215_6131215_7