Riesa

Liki seitsemän kuukautta Roaccutan-kuuria on nyt takana ja kuukauden verran matkaa on vielä jäljellä. Yllätyksekseni lääkäri halusi vielä pidentää kuuria, kun kasvoihini ilmestyi muutama finni tammikuun alkupuolella. Melkein hirvittää se kaikki myrkyn määrä, mitä elimistööni on syydetty viimeisen vuoden aikana.

Ihon kunnossa ei ole yllättäen tapahtunut kummoisia muutoksia sitten viimeisimmän postauksen. Mitä alemmas lämpömittarin lukemat painautuvat, sitä kuivemmaksi ihoni kuitenkin on mennyt. Locobase Repair on ollut kireän ihon pelastus samoin kuin Aqualan L –perusvoide. Kylmä ilma on kieltämättä asettanut omat haasteensa iholle. Löysin yllättävää apua joululahjapaketista kuoriutuneesta Body Shopin vartalovoista, jolla olen tunnollisesti ravinnut kuivakkaa nahkaani. Vaikka kuurin aikana ihon kuorimista ei suositellakaan, niin itse olen viisveisannut määräykset ja hemmotellut itseäni kerran viikossa sitruunantuoksuisella kuorintavoiteella. Olen edelleen hengissä ja ilmeisen hyvinvoiva, joten kovin suurta haittaa kuorinnasta ei ole minulle aiheutunut.

Vanhoja kuvia selaillessa tuli lähinnä mieleen, miksi en aikaisemmin uskaltautunut antautua Roaccutanin armoille? Toki ymmärrän, että monille Roaccutan aiheuttaa mittavia haittavaikutuksia ja pelko ihon kuivumisesta ja tilanteen pahenemisesta on monille ylivoimainen. Ehkä minun mielipiteilleni ei kannata antaa kovin paljon painoarvoa, sillä haittavaikutukset olivat omalla kohdallani varsin siedettävät. Puhuisinko näin kaunopuheisesti aknelääkkeestä, jos pahenemisvaihe olisi kestänyt kuukausia ja naamaan olisi ilmestynyt pesäpallon kokoisia finnejä eikä lääke olisi auttanut lainkaan? Vastaus on yksinkertainen. En tietenkään. Omat kokemukseni olivat kuitenkin erittäin positiivisia ja lukuisista sivuoireista huolimatta en kadu lääkityksen aloittamista. Vaikka hiukseni ovat harventuneet puoleen, niin koen nassuni näyttävän tällä hetkellä erittäin hyvältä.

Blogiini eksytään päivittäin hakusanalla Roaccutan. Painotan jo edellä sanomaani: haittavaikutukset ovat täysin yksilöllisiä ja minun kokemukseni toimivat vain vertailupohjana lääkkeen käyttökokemuksiin. Silmiini on osunut paljon juttuja, jossa lääkettä syöneet ovat päässeet aknesta eroon, mutta eivät halua suositella Roaccutania muille haittavaikutusten vuoksi. Minä kuitenkin teen tähän porukkaan pesäeron siinä, että suosittelen kuuria, mutta tietyillä varauksilla. Kannattaa todella miettiä, pystyykö kestämään lääkkeet moniulotteiset sivuoireet, kuten hiustenlähdön, liikahikoilun, kovat selkäkivut ja ihon kuivumisen. Jos tämänkin jälkeen tietää, mihin soppaan lusikkansa on työntämässä, niin toivotan onnea ja menestystä tämän riesan taltuttamiseen.

Rupikonnia ja prinsessoja

Eksyin erään sattuman kautta eräälle palstalle, jossa teinipoika väitti, ettei rupikonnilla ole asiaa avioliittoon. Hän kertoi kärsineensä pahasta aknesta jo vuosia ja kaikista sanoista huomasi henkilön itsetunnon valuneen likakaivosta alas jo aikaa sitten. Huokaisin. Minä olen aina luullut, että rumankin käärepaperin alta voi löytyä kultaa.

Myönnän aknen vaikuttaneen itsetuntooni. Olen ollut kateellinen niille, joiden naamavärkistä ei ole löytynyt yhden yhtä näppyä. Akne on myös aina vaikuttanut jollain tavalla sosiaaliseen elämääni. En kuitenkaan allekirjoita lapsellista väitettä siitä, ettei elämässä voisi löytää puolisoa, vaikka naama näyttäisi lehmän takapuolelta. Olemmeko me ihmiset tosiaan niin pinnallisia, että valitsemme paremman puoliskomme finnien invaasion perusteella? En ainakaan halua uskoa niin.

Roaccutan-kuurini loppumetrit lähestyvät. Starttasin lääkityksen 19. heinäkuuta enkä uskonut tulosten olevan näin erinomaisia. Tulevaisuus kuitenkin pelottaa. Palaako finniarmeija hurjine kostoineen nassuni kimppuun? Joudunko syömään vielä toisenkin kuurin vai saanko nauttia siloisesta kuonosta seuraavat parikymmentä vuotta? Kysymyksiä ja vielä enemmän kysymyksiä. Vastauksia saan varmasti vasta tulevaisuudessa. Se, saako prinsessa pitää heleän ihonsa nykyisessä muodossaan, onkin sitten jo toinen tarina.




Turpa rullalla ja kalju päälaella

Hiukset ovat naisen kruunu. Minä rakastan runsaita ja klassisia kiharoita tai piikkisuoraa kampausta. Hiukseni ovat tietenkin toista mieltä. Minun hiukseni nousevat pystyyn vesisateessa ja taipuvat afromaiselle luonnonkiharalle. Sovussa olemme noin kahtena päivänä vuodessa.

Hiukset kasvavat keskimäärin noin sentin kuukaudessa. Kuontaloni on paremmassa kunnossa kuin aikoihin, mutta latvat ovat kampaajani mukaan niin sanotusti hiipuneet. Suortuvat ulottuvat hädin tuskin olkapäille. Ja mainittakoon vielä se, ettei pääni ole joutunut saksien uhriksi kampaajan tuolissa. Ilmeisesti Roaccutan-kuuri on vaikuttanut jollain tavalla hiusten hyvinvointiin, sillä poninhäntäni alkoi lyhentyä noin kaksi kuukautta kuurin aloittamisesta. Varoituksen sana on siis paikallaan kaikille Roacuttan kuuria harkitseville ja jo lääkettä syöville: kruununne voi pian tippua päästä tai harventua latvoista kuten minulle on käynyt.

Ihotautilääkäri halusi jatkaa Roaccutan-kuuria vielä tammikuuhun asti. Siihen mennessä minulla on luultavasti jo mojova pälvikalju päälaella. Lääkkeen lopettaminen tässä vaiheessa voisi olla haitallista. Ihon täytyy olla täysin finnivapaa ainakin kuukauden. Viimeisin aktiivisuus turvassani on kahden viikon takaa.

Roaccutan-kuurin lopettaminen huolestuttaa. Pelkään herääväni aamulla siihen, että kasvoiltani löytyy jälleen punaisia paiseita. Lääkärini määräsi minulle jo valmiiksi lääkkeet jatkohoitoa varten. Clindoxyl geeli ja Skinoren emulsiovoide kuulemma kuivattavat ihoa, estävät uusien finnien syntymisen ja vaalentavat arpia.

Noin viikko sitten heräsin painajaiseen. Löysin tukastani valtavan paljaan aukon. Ryntäsin heti herättyäni vessaan peilin ääreen. Hiukset olivat vielä paikallaan. Odotan jo tammikuuta. Odotan jo sitä, että hiukset kasvat takaisin. Toisaalta taas kammoksun ajatusta, että tilanne palaisi takaisin aikaan, jolloin oma turpa oli rullalla päivittäin.