Ihon alla

Hiukan arastellen syötän tänne kuvia viheliäisestä akneihostani. Oma nassu näyttää tällä hetkellä mielestäni hirveältä, vaikka iho on oikeasti suhteellisen hyvässä kunnossa. Jokainen voi siellä ruudun takana kuvitella minkälainen sota kasvojeni iholla on käynnissä etenkin talviaikaan.

Ensimmäinen Roaccuttan-annos sujahti suuhun eilen ja lääkekuuri jatkuu alkuun kolmen kuukauden ajan, jonka jälkeen lääkäri arvioi, onko pillereiden napostelua tarpeellista jatkaa. Ennen lääkkeen aloittamista jouduin käymään verikokeissa, joissa tarkistettiin, ettei masussa möllötä vauvaa ja että sekä maksa- että kolestroliarvot ovat normaalit. Onnekseni arvoni olivat erittäin hyvät, joten pystyin aloittamaan lääkityksen hyvillä mielin.

Monet ovat varmasti kuulleet kauhutarinoita Roaccuttanin sivuvaikutuksista. Varmaa on, että iho tulee kuivumaan todella paljon ja että näppylöitä tursuaa kasvoihin kuin sieniä sateella lääkkeen aloituksen jälkeen. Tämän sirkuksen jälkeen alkaa paranemisvaihe. Sivuoireet ovat tietenkin täysin yksilöllisiä ja jotkut onnekkaat pääsevät vähemmällä kuin toiset. Monet arastelevat näin vahvan lääkityksen aloittamista pahojen sivuoireiden pelossa. Uteliaana hölmöläisenä minäkin olen ehtinyt surffata kaikki mahdolliset nettikeskustelut läpi ja saanut suurin piirtein paniikkikohtauksen, kun olen lukenut ihmisten kokemuksia Roaccuttanista. Hermoilun jälkeen olen kuitenkin pysähtynyt miettimään, kuinka monta vuotta olen inhonnut ihoani ja joutunut peittelemään paiseita nassusta. Jo pelkästään historian kelaaminen muistuttaa siitä, että olisin aivan idiootti, jos en uskaltaisi koittaa sellaista lääkettä, joka on auttanut niin monia muita.

Päivittelen blogiin ihon kuulumisia aina välillä, mutta mikäli joku haluaa kysellä mahdollisista sivuoireista tai muusta lääkekuurin liittyvästä, niin vastailen mielelläni kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Räjähdysvaara

Eilen minun piti hilpaista Tammerkosken sillalle fanittamaan Scandinavian Music Groupia, mutta muutaman esteen takia keikka jäi sitten väliin. Ensimmäinen kompastuskivi tapahtui maanantaina, kun olimme kääntämässä auton nokan kohti Tamperetta. Auto sanoi sopimuksen irti. Lopulta varastimme appiukon kaaran ja jätimme kostoksi rakkaan Renaultin mieheni isän osaaviin käsiin. Eilen ajoimme takaisin Tampereelle ja suunnitelmana oli ehtiä Tammerkoskelle, mutta tällä kertaa tämä nainen löi jarrut pohjaan. Monta päivää vaivanneen väsymyksen takia ei huvittanutkaan lähteä keskustaan hyörimään.

Noin kolme kuukautta sitten hapatin täällä blogissa vuosikausia kestäneestä aknesta. Pari viikkoa sitten gynekologin ronkinnan jälkeen lääkäri päätti, että nyt laitetaan minipillerit vaihtoon. Täällä ollaan nyt sitten pari viikkoa myöhemmin ja iho kukkii kuin rypsipelto. Kikatin oman aikani, kun kehittelin hulluja skenaarioita siitä, kuinka komealta nassuni näyttäisi, jos en mussuttaisi tämän kukinnan lisäksi antibiootteja. Kolmen kuukauden Tetracyklin-kuuri ei ole poistanut ongelmaa, sillä näppyjä on lärvissä edelleen. Kuvissa niitä ei tietenkään näy niin selvästi, koska vuosien harjoittelun tuloksena, osaan peittää osan työmaasta suhteellisen hyvin. En ole lääkäri, mutta jollain maalaisjärjen tapaisella mutu-tuntumalla voinen sanoa, etteivät koko elämän kestävät antibioottikuurit ole terveellisiä. Ironista tietenkin tässä kaikessa on se, että pillereiden vaihtaminen näyttää pahentavan ihoa entisestään.

Mies on jo luopunut toivosta. Hän on onneksi luvannut rakastaa minua niin myötä kuin vastoinkäymisissä. En kuitenkaan nauti finninaamaisesta hormonihirviön roolista. Kaulin on mielestäni oiva asuste, ja simputus on avioliitossa enemmän kuin sallittua. Haen maanantaina jälleen apua ongelmaani ja käyn ihotautilääkärin vastaanotolla. Lekuri vihjaili jo huhtikuussa mahdollisesta Roacuttan-kuurista ja nyt koen, että kipeät paiseet saavat lähteä livohkaan ja vauhdilla. Erinäisten nettikeskustelun varjolla voin veikata, että naamani näyttää Roacuttanin ansiosta pian siltä kuin siinä olisi räjäytelty useampia pommeja.
IMG_2526aIMG_2562a

Näppylävaara

Seuraavaksi tiedossa hapatusta, joten herkkänahkaisimpia pyydän siirtymään aukeammille blogirintamille. Kipitin tänään Tampereen ihotautilääkärin vastaanotolle vuodattamaan iho-ongelmistani. Hei, siis kaikki te aknesta kärsivät naiset ja miehet, tytöt ja pojat, ette ole yksin ongelmanne kanssa! Minulla on ollut huono iho yläasteajoista lähtien, mutta olen kärsivällisesti odottanut ihon parantuvan iän myötä. Kaksikymmentäkaksi ikävuotta kolkuttelee ovella muutaman kuukauden päästä, joten yhdeksän vuoden kärsivällisyys alkaa pikku hiljaa valua ulos oikuttelevasta mielestäni.
Muutama vuosi sitten napsin iho-ongelmiin Apocyclin-antibiootteja ja nakkasin kasvoihin jos mitä antibioottivoiteita ja liuoksia. E-pillereitä en voi syödä, koska kärsin aurallisesta migreenistä. Kiitos geeneistä äiti ja isi. Antibiootit auttoivat vaivaan, mutta kuurin loputtua palasi myös akne, entistä pahempana. Ainoa parannus tapahtui selässä, jonne ei moneen vuoteen tullut kuin muutama satunnainen näppylä.  Olen yrittänyt taltuttaa ihoani myös ruokavaliolla, mutta vaikka juon vettä ja elän terveellisesti, ei ongelma katoa mihinkään.

Tänään tohtori määräsi minulle samoja antibiootteja kuin vuosia sitten. Näiden lisäksi sain Basiron AC Wash geeliä, jolla voin pestä nassuani. Paniikille on aihetta ainoastaan lähestyvän hääjuhlan takia. On varmasti ymmärrettävää, että juhlapäivänä en haluaisi nuppini lämpötilan kohoavan turvassa olevien näppylöiden takia. Monissa valokuvissa näppylöitä ei hirveästi edes huomaa, sillä ne rajoittuvat kasvojen oikealle puolella ja kaulaan. Minua kannattaa siis aina kuvata, joko edestä tai vasemmalta puolelta. Ihanaa.

Jos akne palaa takaisin kolmen kuukauden lääkekuurin jälkeen, marssin lääkärin tykö ja pyydän Roaccuttan Isotretinoiinia, jotta vuosikausia kestänyt pelleily saadaan viimeinkin päätökseen.
IMG_7339a
1 4 5 6