Kuivahko shampootuttavuus

Välillä mietin, että voisin siirtyä käyttämään jonkinlaista päähinettä ihan kokopäiväisesti. Viime aikoina on nimittäin käynyt harmittavan usein niin, että pesen hiukset illalla ja jo aamutuimaan ne tuntuvat ja näyttävät ryvettyneiltä. Muistelen pienellä haikeudella Roacuttanin aikaisia päiviä, jolloin hiuspohjani ei rasvoittunut lähes ollenkaan eikä huoli tukanpesusta ollut jokapäiväinen. Ne ajat ovat kuitenkin kaukana menneisyydessä. Hiusten pesuvälikin näyttää kutistuneen Malesiassa vietetyn vaihtovuoden aikana takaisin vanhoille urilleen.

kuivashampoo2

Ostin jokin aika sitten monessa blogissa ylistyksiä keränneen Klippoteketin kuivashampoon. Sooloilin Sokoksen kosmetiikkaosastolla ja katseeni mittaili hyllyillä pursuilevia tuotteita, kunnes vaaleanpunainen, miehen sanoja lainatakseni, psykedeelisen näköinen pullo osui näkökenttääni. Tuote kustansi 4,90 euroa ja minä lähdin tyytyväisenä kotiin, melkein toivoen, että olisin jättänyt hiukseni pesemättä sinä aamuna. Olin hyvin toiveikas tämän uuden tuttavuuden suhteen. Aiemmin olin kokeillut sekä Schwarzkopfin Got2be Rockin’it että Batisten kuivashampoita, joista molemmat osoittautuivat jonkinmoisiksi pettymyksiksi. Erityisesti tämä ensimmäiseksi mainittu. Vaikka kokemukseni suihkutettavista kuivashampoista ovat jokseenkin kehnohkoja, olin päättänyt antaa tälle lähes kulttimaineeseen nouseelle Klippoteketille mahdollisuuden. Tai oikeastaan enemmänkin. Odotukseni hipoivat vähintäänkin taivaita ja olin itseasiassa jo valmistautunut siihen, että minun ei tarvitsisi pestä hiuksia suunnilleen viikkoon tämän tuotteen astuttuani elämääni.

Ja nyt. Useamman testikerran jälkeen myönnän olevani hieman harmissani. Vaikka minä kuinka suihkin tuotetta hiuspohjaani ja muutenkin toimin ihan ohjekirjan mukaisesti, niin homma ei yksinkertaisesti toimi. Hiukset tuntuvat hieman puhtaammilta, mutta näyttävät valitettavasti rasvaisilta. Ärsyttää saatana.

Käytättekö te kuivashampoota? Olisiko teillä antaa jotain vinkkejä ensiluokkaisista shampoon korvikkeista?

 

Elämäni ensimmäinen silmänympärysvoide

Täytän kesäkuun alussa 25 vuotta. Taisin testata ensimmäisen kerran elämässäni silmänympärysvoidetta, kun saavuin Suomeen Malesiasta. Eli kaksi kuukautta sitten. Läträsin lapsuudenkotini kylpyhuoneessa ihan tavallisen perusvoiteen kanssa ja silmiini osui peilikaapin hyllyllä levännyt näytepakkaus. Kyseessä oli Vichyn Lifactiv Serum 10, jonka luvataan silottavan juonteita, vahvistavan ripsiä ja tekevän vähän kaikkea muutakin mukavaa. Käytin kyseistä seerumia kahden näytepakkauksen verran, joista riitti tuotetta noin kahdeksi viikoksi. Eihän minulla niin paljon ryppyjä vielä ole, että olisin voinut havaita tuotteen häivyttävän juonteita. Oikeasti olen myös niin kyyninen, että en edes usko minkään voiteen pystyvän moiseen. Minulla on epäilykseni. Myönnettäköön.

Kahden viikon koeajan jälkeen marssin yllätyksekseni apteekkiin Vichyn tuotehyllyn äärelle, kenties vakuuttuneena tuotteen tehosta tai muuten vain mainonnan uhrin ominaisuudessa. Tiirailtuani tovin siistissä rivissä seisoneita purnukoita, osui Vichyn tuote vihdoin silmiini. Tulin entistä varmemmaksi tuotteen tehosta, kun laskin katsettani muutaman sentin alemmas ja näin hintalapun. Jätin lopulta 40 euron arvoisen seerumin hyllyyn. Olenhan minä tähänkin asti selvinnyt ilman silmänympärysvoidetta perustelin itselleni.

Olisin luultavasti edelleen ilman silmänympärysvoidetta, ellei Anttilan kassa olisi tyrkännyt mieheni mukaan Nivean Q10plus Anti-Wrinkle Eye Care -tuubia. ”Anna vaikka äidille lahjaksi” kuuluivat myyjän läksiäissanat. Tuote päätyi kuitenkin lopulta minun haltuuni ja olen sitä nyt säännöllisesti taputellut silmänympärysiholle ainakin kuukauden päivät. Pahamaineiset tummat rinkulat silmieni alla eivät ole muuttuneet yhtään vaaleammiksi, vaikka sellaisia lupauksia voide antaakin. Iho tuntuu täsmälleen samalta kuin aiemmin ja minä näytän, yllättäen, ihan samalta kuin kuukausi sitten.

Kuinka tarpeellinen silmänympärysvoide todellisuudessa on? Tuskinpa olisin koskaan osannut mennä hakemaan kaupan hyllyltä varta vasten silmänympärysiholle tarkoitettua tuotetta, mikäli en olisi törmännyt naistenlehden välissä pyörineeseen ilmoitukseen tai katsellut hyvän tv-sarjan tauolla vakuuttavaa mainospätkää, jossa epäsuorasti kehotetaan hankkimaan mullistava voide laiminlyödylle silmänalusiholle. Niin, todettakoon, että mainonnan luomilla tarpeilla ei varsinaisesti ole minkäänlaista suhdetta todellisiin tarpeisiini. Kuitenkin niinä hetkinä, kun hyvä ystävä parahtaa kauhistuneena silmänympärysvoide-neitsyydelleni ja törmään jatkuvasti mediassa silmänalusihon hoito-ohjeisiin, alan luonnollisesti ajatella asioita. Pohtia tarpeellisuutta ja tarpeettomuutta omasta subjektiivisesta näkökulmastani. Tuleeko minusta ryppyisempi, jos jätän silmänympärysvoiteen hyllylle? Olisi ikävää joutua jossittelemaan sitten kurttuisena kuusikymppisenä 24-vuotiaana tekemiäni valintoja. Jos olisit silloin parikymppisenä tiennyt paremmin, näyttäisit nyt ehkä hieman vähemmän ylikypsältä passionhedelmältä.

Mutta. En edelleenkään ole varma, pitäisikö Nivean silmänympärysvoiteelle antaa aikaansaannoksestaan hymy- vai surunaama. Mikä kysymys.


Maailman paras meikkivoide

Monestihan elämässä käy niin, että ihminen ikään kuin totunnaistuu tiettyihin asioihin. Ostaa aina samoja kaurahiutaleita, samaa Lumenen tummille silmänalusille tarkoitettua peitevoidetta ja samoja Pirkan tuikkukynttilöitä, jotka tipahtavat ostoskoriin siksi, että niin on aina ollut. Itsestään selvät asiat helpottavat elämää. Ei tarvitse arpoa marketin maitohyllyllä, minkä purnukan nappaisi mukaan, kun käteen tarttuu automaattisesti tölkki, joka siihen on aina tarttunut.

Joskus on kuitenkin hyvä koittaa uusia asioita. Ihan jo siksikin, että vakiintuneet toimintatavat tekevät elämästä monin verroin tylsempää. Vanhoihin rutiineihin jumittuminen estää pahimmassa tapauksessa ihmistä kohtaamasta jotain uutta ja parempaa. Joku nainen saattaa ihastua aina renttumaisiin miehiin, mutta loppujen lopuksi käy niin, että naisen sydän särkyy ja suhteenpoikasesta jää muistoksi korkeintaan hento kahvikupin pohjan jälki keittiön pöydän pintaan. Nämä asiat tapahtuvat, koska nainen yksinkertaisesti viehättyy aina tietynlaisista miehistä eikä anna mahdollisuutta muunlaisille uroksille.

Täydellisten meikkien etsiminen on vähän samanlaista kuin ensiluokkaisen elämänkumppanin valitseminen. Vaaditaan tietynlaisia ominaisuuksia, jotka tuovat ne omat parhaat puolet esiin. Jos jossain vaiheessa homma alkaa tuntua liian raskassoutuiselta, tiet eroavat. Ja sitten sama kuvio toistuu uudelleen. Omassa meikkipussissani tapahtuneet muutokset eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin vaihtanut lennossa miestä. Ei sentään. Olen toki ottanut uuden askeleen elämässäni. Tai oikeastaan palannut takaisin vanhaan. Nestemäiset meikkivoiteet eivät ole nimittäin kuluneet repertuaariini enää vuosiin. Kunnes.

Yves Saint Laurentin Le Teint Touche Èclat hurmasi minut oitis. Tai oikeastaan vakuutuin meikkivoiteen erinomaisuudesta pitkälle yöhön valuneiden pippaloiden jälkeen, kun näytin edelleen suhteellisen ihmismäiseltä. En tietenkään ole meikkialan asiantuntija, joten mitään syvää luotavaa analyysiä en osaa tuotteesta valitettavasti antaa. Näin tavallisen tallaajan näkökulmasta kyseinen tuote on osoittautunut epäilemättä parhaaksi meikkivoiteeksi, jota olen koskaan käyttänyt. Voide peittää oman ihoni virheitä kuten aknearpia, punoitusta ja pieniä näppyjä suorastaan erinomaisesti. Suurimman plussan annan kuitenkin voiteen valoa heijastavasta lopputuloksesta, joka antaa niille harmaillekin naamapäiville hieman toivoa paremmasta. Oikein kiva uusi tuttavuus siis, vaikka tuotteen hinta huiteleekin 50 euron tuntumassa.

Ehkä seuraavan kerran tuikkukynttiläostoksillakin uskaltaudun pois mukavuusalueeltani ja nappaan mukaani Pirkan sijasta jotain muuta. Ihan vain siksi, että uudet tuttavuudet saattavat tehdä huomisesta paremman päivän.

Onko YSL:n kulttimaineen saavuttaneesta valokynästä johdettu meikkivoide Le Teint Touche Èclat teille tuttu?