Little Red Riding Hood

Huh huh. Olen huhkinut puoli päivää kotitehtävien parissa. Loppuillan ajattelin viettää rennosti television ääressä.

Raahasin miehenturjakkeeni tänään kirpputorille, joten päivään on kuulunut muutakin kuin opiskelua. Olen todella huono tekemään löytöjä kirppiksiltä, mutta tänään minua onnisti. Tutkaani osui suloinen punainen myssy. Kevät tekee jo tulojaan, mutta minä ostelen talvivaatteita. Täysin normaalia toimintaa. En vain kerta kaikkiaan voinut jättää neljän euron söpöläistä yksin tähän kylmään maailmaan. Loppuviikolle on sitä paitsi luvattu taas viileämpää ilmaa, joten uusi pipo on tervetullut piristämään nassuani. Olen koko talven haaveillut samanlaisesta päähineestä ja tuntuu hassulta että löysin sen kevään kynnyksellä.

Täytyy myöntää, että olisi mukavaa olla hyvä käsitöissä. Tämänkin myssyn tekeminen olisi onnistunut lahjakkaammalta ihmiseltä tuossa tuokiossa. Rakastan kyllä kaikenlaista näpertelyä, joka liittyy esimerkiksi sisustamiseen. Pelkkä neulan ja langan näkeminen nostattaa kuitenkin mieleen ala-asteen piinaavat käsityötunnit. Minulla on näkemystä ja ideoita, mutta toteuttaminen siirtyy yleensä jonkun toisen harteille. Ala-asteella mummini joutui tekemään lapasiini peukalon, koska itseltäni se ei yksinkertaisesti onnistunut. Arvatkaa oliko kiva kirjoittaa opettajalle kirjallinen selvitys lapasen eri tekovaiheista. Punastun vieläkin tapauksen johdosta.

Ihastuiko kukaan Punahilkkaan yhtä palavasti kuin minä?

1 8 9 10