Juoksuinnostus

Parin kuluneen kuukauden aikana olen alkanut herätellä intoa vanhaa juoksuharrastusta kohtaan. Varsinainen inspiraatio lähti liikkeelle eräästä liikuntatapahtumasta, johon vahingossa menin lupautumaan mukaan. Hyvä niin, sillä sen varjolla jouduin testaamaan kuntoani juoksemisessa. Olisinkohan muutoin lähtenyt edes lenkille, niin, en välttämättä.

Joka tapauksessa olin etukäteen hieman huolissani, koska olin edellisen kerran käynyt juoksemassa suunnilleen puoli vuotta sitten. Olin siis varma, että en jaksa hölkytellä pariasataa metriä enempää, sillä saan itseni pahoin hengästyneeksi soutulaitteella jo muutamassa minuutissa.

joksu7

Lenkkeilyn suhteen minulla ei ollut suuria odotuksia, sillä ymmärsin hyvin, millä realiteeteilla lähdin liikenteeseen. Lopulta juoksin sitten ensimmäiseltä istumalta seitsemän kilometriä, seuraavalla kerralla meni jo yhdeksän. Tällä viikolla sain lenkillä taas pitkästä aikaa ahaa-elämyksen. Tuli tunne, että täähän olikin ihan kivaa. Kevätsää on saanut tämän juoksutouhun tuntumaan entistä mielekkäämmältä.

Eiväthän lenkit tietenkään suju yhtä lennokkaasti kuin joskus aikoinaan. Miellyttävä yllätys oli kuitenkin se, että sain rivakasti tossua toisen eteen, vaikka olen treenannut viimeisen vuoden lähes pelkästään lihaskuntoa. Aerobinen liikunta on jäänyt suhteellisen vähälle huomiolle, jos ei päivittäisiä koiralenkkejä lasketa mukaan. Tätä asianlaitaa olen monesti harmitellutkin.

Vähitellen askel tuosta ehkä kevenee entisestään, kunhan vaan jaksaa käydä. Lenkkipirkko on tainnut tehdä paluun.

Treeniä ja keksejä, kyllä kiitos

On jännittävää, miten ihmisillä – ainakin minulla – on pitkien lomien jälkeen vaikeuksia palata takaisin ruotuun. Loma-ajatus jää ikään kuin päälle. Kaikki tuntuu vähän tahmealta. Olo on kuin jo joitakin aikoja pussissa olleella turkinpippurilla. Sitä takertuu kaikkeen kiinni eikä pääse eteenpäin.

Pitkät treenitauot ovat minulle oikeastaan poikkeuksetta kohtalokkaita. Kolmen viikon tauko alkoi tuntua mielessä ja kehossa, mutta tästä huolimatta rytmiin pääseminen tuotti ja tuottaa edelleen vaikeuksia. Yhtäkkiä saattaa huomata, että taas on mennyt viikko, jonka aikana ei ole tullut käytyä liikkumassa päivittäisiä koiralenkkejä lukuun ottamatta. Sitten menee toinen ja kolmas ja niin edelleen.

Viime vuonna taistelin täsmälleen saman asian kanssa. Salille pääsin ensimmäisen kerran joskus maaliskuun tienoilla pidettyäni muutaman kuukauden tauon treenaamisesta. Tämä vuosi on siinä mielessä edistyksellinen, että olen jo käynyt salilla useammankin kerran, mutta tahmeaa, sitä se on edelleen. Meinasin jättää treenit väliin viimeksi eilen, mutta jostain syystä lopulta lähdin. Ja hyvä niin. Olo oli treenin jälkeen mahtava, kuten aina.

On tietenkin ikävää huomata kuntonsa heikentyneen. Vähitellen sen on tajunnut, vaikka on yrittänyt olla ymmärtämättä. Että ei jaksa yhtä hyvin kuin esimerkiksi viime syksynä. Painojen kehitys on ollut toki pääasiassa nousujohteista, mutta aerobinen kunto on suorastaan romahtanut. Oli ehkä lokakuu, kun vetelin soutulaitteessa alkulämmittelyn suurimmalla mahdollisella vastuksella. Nyt vastus on tippunut puoleen tuosta ja laitteessa kuluttamani aikakin on vähentynyt. Vaikka olen tietenkin ilahtunut siitä, että tästä vartalosta löytyy ytyä nostamaan vähän painavampiakin kiekkoja, en voi iloita siitä, että se on vienyt voimia joltain toiselta osa-alueelta.

Onneksi pian pimeys alkaa väistyä valon tieltä. Etenkin tänä talvena mieltäni ovat houkutelleen enemmän keksit ja muut herkut kuin liikunta. Kaistapäistä, vaikka olen aina joka paikassa toitottamassa sitä, miten liikunta tuo energiaa ja iloa arkeen. Kaipa tämä on enemmänkin jonkinlainen itsekurikysymys ja toki liittyy myös ajankäyttöön, josta vuoden ensimmäisessä postauksessa olikin puhetta. Pitkän päivän jälkeen tuntuu monesti paljon oikeutetummalta upota sängynpohjalle suklaalevyn kanssa kuin lähteä kuntoilemaan. Vaikka eihän tässä kaavassa mitään vikaa ole, paitsi jos se jatkuu viikkotolkulla. Keksipurkin sulkeminen ja ylös punnertaminen käy nimittäin yhä vaikeammaksi mitä pidemmän aikaa kuluu.



Leuanvetoja

Olen haaveillut jo pitkän aikaa siitä, että pystyisin ja jaksaisin vetää leukoja. Se on tavoite, jonka olen asettanut itselleni yli vuosi sitten. Vielä joskus saan tehtyä kymmenen leukaa, lupasin aikoinaan itselleni lannistumattomana. Viimeisen vuoden aikana en ole kuitenkaan päässyt harjoittelemaan leuanvetoa lainkaan, sillä Malesiassa salimme ei ollut uutuudenkiiltävyydestään huolimatta muutoin kovinkaan hyvin varusteltu. Ei ollut mitään, jossa olisin voinut roikkua, joten asia jäi sikseen.

Kuukausi sitten koitin huvikseni salilla leuanvetoa taas pitkästä aikaa enkä saanut puserrettua itseäni ylöspäin lainkaan. Olin hirvittävän pettynyt. Yritin pitää mielessäni sen tosiasian, ettei ylätaljan kiskominen ole suoraan verrannollinen leuanveto-ominaisuuksien kehittymisen kanssa, vaikka liikerata näissä kahdessa liikkeessä samanlainen onkin. Ja että meille naisille tämän raskaan liikkeen suorittaminen on hieman hankalampaa kuin miehille. Vähän tekosyiltähän nämä seikat tietenkin tuntuivat, mutta sillä hetkellä ne antoivat sen verran lohtua, etten aivan kokonaan heittänyt toivoani leukojen vetämisen suhteen. Ja hyvä niin.

Olen muutaman kuluneen viikon aikana tehnyt suhteellisen ahkerasti leukoja mieheni avustamana. Olen roikkunut tangossa, suostutellut lihaksiani nostamaan vartaloani ylöspäin ja ponnistanut välillä maasta vauhtia päästäkseni lähemmäs tavoitteitani. Olen ihaillut ja ollut vähän kateellinen muutamalle saman sukupuolen edustajalle, joiden olen nähnyt kykenevän sellaiseen liikkeeseen, johon minulla eivät voimat riitä. Sanonut miehelleni, että jos he pystyvät, niin kyllä minäkin pystyn.

Ja eilen sitten vedin ensimmäiseni. Ilman avunantoa, suorilta käsin. Sekä myötäotteella että neutraalilla otteella. Olen edelleen melko tohkeissani tästä asiasta ja tunnen itseni vähintäänkin jonkin sortin supernaiseksi, vaikka selkäni on tällä hetkellä niin jumissa, että joudun pitämään hieman ylimääräistä taukoa treenaamisesta.

Luultavasti kymmeneen leukaan on kuitenkin vielä jonkun verran matkaa. Tällä hetkellä tuo matka ei kuitenkaan tunnu enää mahdottomalta.

Sujuuko leuanvedot? Onko teillä jotain tavoitteita, jotka kannustavat teitä treenaamaan?

1 2 3 9