Tyttö, joka oli erikoistunut muutosvastarintaan

Liityin Facebookiin 4. elokuuta 2010. Olin kaveripiirini mattimyöhäinen, sosiaalisen median armoton vastustaja. Erityisen hyvin mieleeni on jäänyt eräs sähköpostiviesti, jonka sain eräältä toimittajalta, joka oli opettamassa ryhmääni edellisessä koulussani. Kyseinen henkilö oli suorastaan järkyttynyt siitä, että minä en ollut jakanut eläämäni Facebookissa. Hän oli näpytellyt pitkän viestin, jossa hän yritti ymmärtää muutosvastarintaani. Minä kuitenkin totesin, että mikäli osallistumiseni kurssille oli siitä kiinni pällisteleekö nassuni ja henkilötietoni naamakirjassa, jätän ilomielin koko kurssin väliin.

Kului puolisen vuotta. Sain kuulla jatkuvasti napinaa sieltä napinaa täältä, koska minua oli niin vaikea saada kiinni. Niin. Puhelimen käyttäminen on nykyaikana erittäin ylivoimaista. Saatuani hyväksymiskirjeen Tampereen yliopistosta, annoin periksi ja klikkasin itseni naamojen joukkoon. Sittemmin olen ollut noin kymmenen kertaa kohdassa ”poista profiilini”, mutta en ole kuitenkaan pyyhkinyt itseäni sosiaalisen median areenalta. Miksi?

Facebook on kätevä kaikessa idioottimaisuudessaan. Kätevä ihmisten stalkkauksessa. Kätevä välienselvittelyssä. Kätevä silloin, kun haluaa esitellä kuviaan ja elämäänsä puolituntemattomille ihmisille. Se on kätevä yhteydenpidossa maailman tärkeimpien ihmisten ja ystävien kanssa.

Valitettavasti tällä yhteisöpalvelimella on myös pieni varjopuolensa. Vuoden aikana olen joutunut kahdesti selvittämään riitoja Facebookin chatissa. Luulin tosiaan, että minun lisäkseni kaikki sosiaalisen median orjat tajuavat, että asiat hoidetaan puhumalla kasvotusten. Ei. Ei hoideta. Ne hoidetaan chatissa, joissa irvokkaiden viestien lähettäminen on yhtä helppoa kuin nakin hakeminen jääkaapista. Arvostan suoraselkäisyyttä ja haluan setviä riidat puhumalla. Valitettavasti yksimielisyys ei ole vallitseva käsitys internetissä.

Facebook ei kerro minulle oikeastaan mitään. Ystäväni kansiosta löytyy kauniita kuvia, joissa hän näyttää varsin onnelliselta. Tilapäivityksestä voin nähdä, että hän on käynyt jälleen jumpassa heiluttamassa takapuoltaan ja tämän jälkeen tullut kotiin ja syönyt omenapiirakkaa. Mahtavaa. Mikään näistä asioista ei kuitenkaan kerro, mitä tälle kyseiselle henkilölle oikeasti kuuluu. Myöhemmin saan kuulla, että hän on eronnut poikaystävästään ja että elämä menee päin prinkkalaa. No vielä mahtavampaa. Tätä kaikkea ei armas Facebook kertonutkaan!

Onko pahainen sosiaalinen media kuitenkaan niin iso mörkö, joka saa lapset kirkumaan ja vanhemmat vartioimaan internetin sivuhistoriaa? Facobookin tilapäivitykset ovat heläyttäneet ilmoille raikuvat naurut esimerkiksi silloin, kun joku on linkannut sivuilleni youtuben videolinkin tai silloin kun olen lukenut opiskelukaverin profiilista, että imuri on tippunut kaapista päähän. Onko tämä kuitenkaan niin vakavaa?

Mitä mieltä te olette Facebookista ja sosiaalisesta mediasta? Aiheuttaako sosiaalinen media ärrimurrin vai oletteko niitä, jotka päivittävät tilansa kymmenen kertaa päivässä ja klikkaavat tykkää-nappia kunnes käsi puutuu makaroniksi?

P.S. Uteliaana rouvashenkilönä kysäisen, kiinnostavatko tämmöiset pidemmät hurlumhei-pohdiskelut vai laitanko wordiin eston liian pitkille postauksille?

Iso paha media ja aivan mahdottoman tylsä asu

Kaikki vähänkin aikaansa seuraavat ovat varmasti tietoisia viime perjantaina Norjassa sattuneesta pommi-iskusta ja ammuskelusta. Olen bongaillut monista blogeista postauksia, joissa Oslon tapahtumista on ollut pieniä mainintoja ja surunvalitteluja. Yhtä kaikki, katastrofit koskettavat, vaikka tuttuja tragediassa ei olisi kuollutkaan.

Muutamassa blogissa törmäsin hätkähdyttäviin narinoihin median roolista Norjan kaltaisten tapahtumien seuraajana. Iso paha media jälleen vauhdissa. Jep. Näinhän se menee. Näin sattumalta alan opiskelijana minulla nousevat karvat pystyyn, kun ihmiset vouhkaavat sellaisista asioista, joista heillä ei ole minkään tason ymmärrystä. 
Haluaisin tehdä pienen selonteon siitä, mikä median rooli tiedonvälityksessä ylipäätänsä on. Tämä toimikoon samalla pienenä muistutuksena myös niille, jotka vikisevät tragedian hehkuttamisesta päivän lööpeissä.
Kaikki eivät ilmeisestikään ymmärrä, että Iltapäivälehdet eivät ole samanlaisia vakavaa journalismia harjoittavia lehtiä, kuten esimerkiksi monet valtakunnalliset sanomalehdet. Iltapäivälehdet elävät lööpeistä ja ihmiset rakastavat juoruja. Kaupallista roskaa luetaan, vaikka kukaan ei tunnusta koskaan lukeneensa Seiskaa. Jos haluatte vakavaa journalismia, älkää herrantähden kääntykö iltapäivälehtien puoleen. Jos haluatte nähdä kuumat kuvat Rihannan takapuolesta, niin klikatkaa Iltiksen sivuille. Itapäivälehdet ovat loppupeleissä aina hyvin armottomia. Uutisvirta on massiivinen ja pian tämäkin maailmaa järkyttänyt uutinen unohtuu.
Luen nykyään lehtiä kriittisemmin kuin ennen. Lukunautinto on jossain määrin lentänyt avoimesta ikkunasta ulos kuin kärpänen kesäpäivänä. Näen lehdissä kirjoitusvirheitä, kummallisia rakenteita ja pohdin kirjoittajan omia tarkoitusperiä samalla, kun yritän keskittyä päivän uutisiin. Joskus tämä onnistuu. Monesti ei. Uskokaa tai älkää, mutta minäkin kauhistelen joskus lööppejä ja ja journalistien kirjoituksia. Samalla yritän kuitenkin ymmärtää, mikä heidän roolinsa on. He toimivat tiedonvälittäjinä. Ilman heitä, minä tai te ette tietäisi mitään.
Monet eivät tiedä, että uutiskriteerit ovat ratkaisevassa roolissa silloin, kun pohditaan, mistä päivän tapahtumista tänään kirjoitetaan. Elämme Suomessa. Minua ja teitä kiinnostavat asiat, jotka ovat meitä lähinnä. Käperryin hetkeksi kerälle ja revin hiuksiani, kun jossain kommenttiboksissa muutamat voivottelivat ja kauhistelivat sitä, että medialla eivät rahkeet riitä raportoimaan kaikista maailman uutisista. Osaako kukaan sanoa, kuinka monta sotaa on tällä hetkellä maailmassa käynnissä? Mistä himputista me täällä Suomessa revimme toimittajia raportoimaan kaikista maailman vääryyksistä? Jotkut asiat nousevat otsikoihin, kun toiset eivät. Sensaatiot pukevat nykyajan lehdistöä kuin kruunu kuninkaallisia.
Kuvitelkaapa tilanne, jossa astelette lehtihyllylle ja joudutte valitsemaan lööppien perusteella yhden lehden. Toisessa lehdessä elefantin kokoiset kirjaimet kirkuvat: ”Nälänhätä Afrikassa” ja toinen ”Norjan pommi-isku ja ammuskelu vaatineet jo liki sadan ihmisen hengen.” 
Pieni ja arka veikkaukseni on, että suurin osa meistä suomalaisista, pohjoismaalaisista ja eurooppalaisista nappaisi hyllyltä tämän Norjaa koskevan uutisen. Miksi? Ei välttämättä siksi, että otsikko painaa enemmän kuin tonni rautaa kuntosalilla, vaan siksi, että Norja sattuu sijaitsemaan samalla mantereella.
Jaksoiko joku siellä lukea tänne asti? Jos vastasit kysymykseet myöntävästi, onneksi olkoon. Tästä tuli maailmanhistorian pisin postaus, kiitos ja kuulemiin. Tuleva toimittaja kuittaa muutaman vinkin ja asiallisen kehotuksen jälkeen. Älkää nousko barrikadeille tai naulatko minua seinään. Olen vain kriittinen pieni ihminen.
Loppuun vielä kevennys arjen sankarilta, joka muuten majailee tällä hetkellä järven rannalla. Nettiyhteyskin toimii aika mukavasti.

Pimeät kuvat,
mutta erotatte minut varmaan verhoista
Chinot ja toppi H&M, kengät Brandos,
kello Guess,vyö mummin vanha ja laukku Bozzini
1 20 21 22