Jytkyvä haaste

Eilen olin yksi niistä monista suomalaisista, jotka katsoivat henkeä pidätellen illan vaalivalvojaisia. Tunnustan, että perussuomalaisten nousu tuntui aluksi hyvältä protestilta. Olin jopa yhdessä vaiheessa antamassa ääneni puolueelle. Tajusin kuitenkin, että kaikista vaalirahakohuista ja jääviysepäilyistä huolimatta omantuntoni ei sallisi minun kirjata äänestyslipuketta persujen hyväksi. Aiemmin kannattamani puolueen kannatus on laskenut kuin lehmän häntä ja heidän uskottavuutensa on kärsinyt pahasti vuosien varrella. Eduskunnassa temmeltävät 39 mörköä pelottavat kuitenkin paljon enemmän, kuin satunnaisten politiikkourpojen pelleilyt. Hallitusneuvotteluja odotellessa. Osa suomalaisista suunnittelee jo joukkopakoa maasta ja oma vaihtovuosi alkaa tuntua entistä houkuttelevammalta. Odotan kuitenkin kaikesta huolimatta mielenkiintoisia aikoja, sillä tämä vallankumous saattaa poikia jotain aivan uutta. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin.

Siirrytäänpä politiikasta hiukan kepeämpiin aiheisiin. Noora heitti minua haasteella, joten tutustutaanpa hiukan lähemmin tämänpäiväiseen missiooni.

Haasteen ideana oli poimia omien kuvien joukosta järjestyksessään neljäs kansio ja valita sieltä neljäs kuva. Julkaise kuva ja kerro siitä hieman taustatietoa.

Neljännestä kansiosta löytyy chileläisen ammattilaisvalokuvaajan otokset häämatkaltamme Dominikaanisesta tasavallasta. Onneksi neljäs kuva sattui olemaan julkaisemisen arvoinen. Muuten olisin joutunut huijaamaan. Aivoissani ei raksuta tällä hetkellä kovin vauhdikkaasti, joten en oikein tiedä mitä lisätietoa voisin kuvaan liittyen teille kertoa, joten antaa foton puhua puolestaan. Olkaa hyvät!

SME-86a

Sujautan haasteen eteenpäin kolmelle seuraavalle ladylle, eli  Dear SoulmateMinea ja Minna, olkaa hyvät.

1 8 9 10