Zuurnalismia

Elokuvamaailma romantisoi melkoisen rankalla kädellä toimittajan ammattia. Kuka muistaa esimerkiksi Lauren Weisbergerin kirjaan perustuvan elokuvan Paholainen pukeutuu Pradaan, jossa Meryl Streep esiintyy Runway-lehden päätoimittajana. Nukkavieruinen ja naiivi toimittajanalku Anne Hathaway ajautuu muotilehden päätoimittajan assistentiksi ja koreilee pian muiden tyyli-ikoneiden parissa muotimaailman kerman keskuudessa. Toimittajat ovat elokuvissa usein sankareita. Niitä, jotka paljastavat pimeimmät salaisuudet ja ovat ratkaisun kannalta oleellisessa osassa elokuvan tapahtumia.

Romantiikalla on kääntöpuolensa ja oma viehättävyytensä. Journalismia kaksi vuotta opiskelleena olen ajautunut osittaiseen kriisiin itseni kanssa. Vajaan puolen vuoden kuluttua menen harjoitteluun. Toimittajan työ on näyttäytynyt minulle aivan uudella tavalla, kun olen jahdannut asiantuntijoita puhelin kourassa ja saanut kovaa kritiikkiä jutuistani. En ole missään vaiheessa lannistunut. Siinä missä monet ottavat nokkiinsa kritiikistä, minä haluan ainoastaan parantaa suoritustani. Perfektionistinen luonteeni ruoskii minua aina vain parempaan suoritukseen ja saatan eräänlaisessa Napoleon-kompleksissani talloa muiden varpaille. Minä haluan olla kaikista paras.

Kuulostan itsekkäältä. Tällä alalla olen kuitenkin tajunnut yhden idioottivarman tosiasian: aina on joku, joka on yksinkertaisesti minua parempi. Kritiikistä ei kannata ottaa itseensä eikä siitä kannata loukkaantua. Mitä paksumpi nahka, sitä kovempi pala olet nieltäväksi.

Zuurnalismia. Mitä se on? Ei ihan sitä, mitä elokuvissa ja tarinoissa annetaan ymmärtää. Mitä enemmän perinteistä uutistyötä olen tehnyt, sitä vähemmän sen hohto on himmentynyt. En tunne, että olisin siinä työssä parhaimmillani. Ei zuurnalismi ole kuitenkaan pelkkiä skuuppeja ja Euroopan talouskriisiä. Yhtälailla se on kertomuksia New Yorkin muotiviikoista tai XL-naisten uimapukumuodista.

Kävin torstaina erään huippuunsa viritetyn muotilehden työhaastattelussa. Kun päätoimittaja kysyi, mitä yhteiskunnallisesti suuntautunut naisimmeinen tekee muotilehden työhaastattelussa menin hetkeksi hiljaiseksi. Olin miettinyt asiaa aiemmin itsekin. Mitä tohtori tekee muotilehden päätoimittajana, olisin halunnut kysyä. Työ tuntui, maistui ja haisi minulta. Miksi kaikkien toimittajien täytyy olla teräksenkovia paikallislehtien uutiskyttiä? Mitä pidemmälle olen alaani opiskellut, sitä enemmän aikakausmedia minua kiinnostaa.

Joku blogin lukijoista rykäisi luultavasti kahvinsa väärään kurkkuun edellisen kappaleen luettuaan. Minusta ajatus ei kuitenkaan tunnu lainkaan vieraalta. Tiedän, että olisin työssä parempi kuin hyvä.

Rockin’ Around the Christmas Tree

Viimeistään joulukuun alussa minuun iskee joululahjapaniikki. Viime vuoden karmivin ostostapahtuma oli, kun metsästin muutamaa päivää ennen aattoa kummipojalleni lego jäteautoa lelukaupassa. Mattimyöhäisinä jouduimme kiertämään kaikki mahdolliset Br-lelut, sillä kyseisen vehkeen kohdalla ammotti kaupassa vain tyhjä hylly. Täpötäysiä lelukauppoja pahempia ovat kuitenkin ne kireät vanhemmat, jotka naama punaisena notkuvat kuumottelemassa kauppojen myyjiä.

Torstaina avautuu joulukalenterin ensimmäinen luukku. Ennustan, että noin viikon kuluttua selailen postiluukusta tipahtelevia mainoslehtisiä siinä toivossa, että läheisteni joululahjat putkahtaisivat ovelleni ennen aattoa. Toisaalta voisin myös olla reipas tonttu ja kiikuttaa peräni kauppojen hyllyjen ääreen.

Nooran yllytyksen johdosta minäkin innostuin kirjoittamaan joulupukille kirjeen kuvien muodossa. Listasta löytyy muutama hyvin utopistinen toive, mutta tähän aikaan vuodesta jokainen saa tuijotella tähtiin, unelmoida ja haaveilla. Ehkä vastaavan listan tekeminen auttaisi myös läheisten joululahjatoiveiden kartoittamiseen.

1. Canon EF 16-35mm f/2.8L II USM. ”Nopea ja ultralaajakulmainen zoom-objektiivi tarjoaa erinomaisen reuna-alueen terävyyden koko zoomausalueella. Koko alueen f/2,8-kokoisen aukon ansiosta se on ihanteellinen ammattikuvaukseen hämärässä valaistuksessa.” Tämmöinen minulle kiitos. Olen verrattavissa ammattilaiseen.

2. Ralph Laurenin ruskeasankaiset silmälasit vievät huomion tummista silmänalusista ja saavat älykkyysosamääräni tuplaantumaan.
3. Nahkaiset bootsit, joilla ei kaadu nurin jäätiköllä. Brandoksen Via Vai –saappailla lentää turvalleen, mutta ovathan ne nätit.
4. Joo joo, en tarvitse uutta kelloa. Saahan sitä kuitenkin unelmoida. Marc by Marc Jacobsin kello eksyi toivelistaan siksi, että hopeisten korujen kanssa haluaisin käyttää hopeista kelloa.
5. Katsokaa nyt sitä! Postiluukusta tipahti tukku mainoksia, joista yhdessä komeili pinkki Reino-viltti kaikessa suloisuudessaan. Kooltaan 130 x 210 cm viltti on 100% villaa. Siinähän suorastaan lukee NIINA! 
6. Iloista joulumieltä ja kilottain lihottavaa suklaata. Nam!

Mitä te toivotte joululahjaksi? Maailmanrauhaa ja suklaata sopivassa määrin?

Kaukokaipuu

Sofiina haastoi minut vastaamaan matkailuaiheisiin kysymyksiin. Parikymmenvuotisen elämäni aikana olen käynyt Ruotsin ja Viron lisäksi Portugalissa, Dominikaanisessa tasavallassa ja Turkissa. Olen myös harrastanut lukuisia pikavisiittejä euroopan lentokentillä. Kaukokaipuuni on loputon. Mikäli kaikki sujuu käsikirjoituksen mukaan, minä ja mieheni asumme ensi vuonna tähän aikaan Kuala Lumpurissa Malesiassa. Olen kärsivällinen. Noin kymmenen kuukautta ja minut palkitaan pitkällä komennuksella kaukomailla.

Tein visiitin lomakuviemme pariin ja inspiroiduin vastaamaan Sofiinan haastekysymyksiin:

1. Ikimuistoisin kohde tähän mennessä. Dominikaaninen tasavalta. Kahden viikon häämatka Punta Canaan kasvatti vararengasta vyötäröllä. Täydellinen kohde vilukissalle, nautiskelijalle ja löhöilijälle. Ja mikä tärkeintä, täydellinen kohde hääparille.

2. Hauskin matkamuisto. Olimme italialaisessa ravintolassa syömässä häämatkallamme. Ruoka oli todella pahaa ja hyvin kaukana italialaisesta gourmet-ruoasta. Syötyämme koko menun olimme molemmat mukavasti hiprakassa ja aloimme haukkua ruokaa suomeksi. Viereisessä pöydässä istui iso ryhmä venäläisiä viettämässä syntymäpäiviä. Vasta siinä vaiheessa, kun kirjaimellisesti kompuroimme ulos ravintolasta tajusimme, että itänaapurista saattaa löytyä niitä, jotka suomen kieltä hiukan osaavatkin. Tämä ainakin selittäisi sen, miksi seurue tuijotti touhuamme paheksuen.

3. Upein luontokohde, jossa olet käynyt tai haluaisit käydä. Häämatkallamme kävimme Saonan paratiisisaarella. Paluumatkalla pysähdyimme matalikolle lääppimään meritähtiä ja nautiskelemaan rommia. Tuo hetki oli kaikessa yksinkertaisuudessaan täydellinen.

4. Paras ranta, jolla olet ollut. Kilometrittäin valkoista hiekkaa ja turkoosina kimmeltävä meri. Hotellimme ranta Punta Canassa oli kauneudessaan vaille vertaa.

5. Kohde, johon et ihastunut. Manchesterin lentokenttä. Odotimme 12 tuntia vaihtolentoa Dominikaaniseen tasavaltaan. Vain minä, mieheni, terminaalin kuulutukset ja lattiankiillotuslaite. En ole eläissäni ollut niin väsynyt kuin tuona yönä, kun en saanut silmällistäkään unta.

Millaisia ovat teidän hassuimmat hetkenne ulkomailla? Entä mistä löytyy valkoisin hiekka ja kirkkain vesi? Mikä on teidän unelmakohteenne?

Minna, Senja ja Oona, kertokaa te ny ainaki!

1 2 3 4 7