Nopeita autoja ja hiertäviä kenkiä

Eräs ystäväni lähetti minulle facebookissa viestin, jossa hän pyysi minua ystävällisesti päivittämään blogiani. Viime aikoina olen kärsinyt hienoisesta kirjoitusblokista, vaikka luulisi kerrottavaa riittävän, kun kohtaan lähes joka päivä jonkinlaisia uusia asioita tai haasteita, jotka saavat minut välillä kihisemään raivosta tai vetävät suupieliä niin paljon ylöspäin, että pelkään kasvojeni repeävän.

Ehkä yksi elämäni suurimmista elämyksistä piti olla eilen, kun menimme erään suomalaisporukan kanssa tsemppaamaan Kimi Räikköstä Sepangin radalle. Jossain vaiheessa se tuli, ymmärrys, taju, mikä lie, ui kohti kuin jonkinlainen lannistava kala ja vilkaisi minua järkälemäisen suurella silmällään, ja silloin ymmärsin. Vaikka istuin vain parinkymmenen metrin päässä ohi ajavista autoista, en minä, tai oikeastaan moni muukaan, tiennyt missään vaiheessa, mitä koko kisassa tapahtui. Tämän tajuaminen oli tavallaan jopa hieman masentavaa. Verkkosivut eivät tietenkään toimineet kisa-alueella enkä kehdannut soittaa metelin keskeltä isälleni Suomeen ja kysyä, mitä helkkaria täällä oikein tapahtuu. Minikokoinen ruutu kentän laidalla ei rehellisesti sanottuna auttanut pysymään ajan tasalla lainkaan. Istuessamme paluumatkalla bussissa luimme otsat rypyssä urheilu-uutisia, joissa tituleerattiin Malesian gp:tä vaiherikkaaksi. Meidän huippuhetkemme oli se, kun eräs auto pölisi meidän kurvissamme ulos radalta.

Älkää käsittäkö minua väärin. Oli ainutlaatuista nähdä paikan päällä jotain sellaista, jota on aina katsonut pelkästään televisiosta. Jatkuvaa kierrosta ajavia autoja seuratessa alkoi jossain vaiheessa tuntua siltä, että rata pyöri kuin karuselli ja itse asiassa autot pysyivätkin paikallaan. Vaikka omalla kotisohvalla ei pysty saavuttamaankaan samanlaista tunnelmaa kuin tuhansien ihmisten valtaamassa katsomossa, on formuloita kuitenkin melkeinpä mukavampaa katsoa televisioruudusta kuin istua paikan päällä korvatulpat korvissa ja kuunnella vierustoverin sanoja, jotka kantautuvat kuulosuojaimien läpi jopa lähietäisyydeltä epäselvinä ähkäisyinä. Saattaisin olla tyystin eri mieltä urheilutapahtuman mielekkyydestä, jos edessäni olisi nököttänyt massiivinen monitori, joka olisi ilmoittanut kehää kiertävien autojen järjestyksen ja näyttänyt edes pienen makupalan hekumallisimmista hetkistä.

Päivän suurin oivallus liittyi kuitenkin kenkiin kuten otsikosta voi päätellä. En tiedä missä vaiheessa opin olemaan laittamatta uusia, sisään ajamattomia jalkineita jalkaan silloin, kun tiedossa on paljon kävelyä. Löysin edellisenä päivänä eräästä urheilukaupasta suorastaan törkeän siistit Vansin kangaskengät, jotka ahneuksissani tietenkin ängin jalkaani kisapäivänä huonoin seurauksin. Kuvitelkaa, että olen jossain hölmöyksissäni ollut vielä joskus sitä mieltä, että Vansit ovat rumat. Ihme tyyppi.