Mamma mia!

Tänään olen viettänyt laatuaikaa oman äidin kanssa. Pakkasimme mieheni kanssa laukut ja lähdimme kohti pääkaupunkiseutua iltapäivällä. Miehelleni selvisi vasta vanhempieni luona, että pojat olivat järjestäneet hänelle polttarit. Piti hiukan leveillä omalla nokkeluudellani, sillä olin vedättänyt ukkonani niin perusteellisesti, että hän ei aavistanut mitä tuleman pitää.

IMG_7018

Äiti-tytär -päivä kului siis shoppailun ja hyvä ruoan parissa. Ihanan päivän kruunasi Swiss Luxury Selection-suklaarasia. Nam!

BonBon

Rankan päivän jälkeen päätin piristää itseäni ja miestäni pienellä herkuttelutuokiolla. Lapsena lempikarkkipussini oli ehdottomasti BonBonin Kaatissäkki. Lopulta kyllästyin joka perjantaiseen rituaaliini syödä samoja karkkeja. Pussi vaihtui lennossa Fazerin Panttereihin ja ne ovat olleet jo vuosia suosikkikaramellejani.  Inhokkini on edelleen Aarrearkku. Makeispussin kuuluisat keltaiset lakumadot saavat minut luikkimaan pää kolmantena jalkana pakoon.

IMG_6957

Tänään on siis virallinen possuttelupäivä. Toivottavasti napostelu antaa minulle hiukan lisävirtaa huomista oikeusteorian tenttiä varten.

Vyöryn tästä namieni pariin. Vi ses!

Suut makiaksi

Tänään innostuin leipomaan mutakakun, joka paremmin tunnetaan nimellä Mud cake. En ole varsinainen jauhopeukalo, sillä yleensä minulla on taipumus unohtaa puolet aineksista tai vähintäänkin polttaa ruoat uunissa. Perheemme masterchef on siis epäilemättä mieheni, vaikka minulla on yleensä taipumusta hääräillä mukana ruoanlaitossa ja tavoitella kokin hattua.

Silloin tällöin minäkin tartun soppakauhaan ja loihdin jotain keittiössä. Hyväksi todettu resepti mutakakkuun löytyi Fazerin tumman leivontasuklaan kyljestä.

Ainekset

200 g Fazer Tumma leivontasuklaata
200 g voita
4 kpl munaa
2 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Tee näin

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sulata suklaa ja voi ja kaada munasokeriseokseen. Lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita varovasti. Kaada seos voideltuun, jauhoitettuun pyöreään vuokaan (n. 25 – 26cm). Paista uunin alatasolla n. 15-20 min. Mud cake jää sisältä löysähköksi ja jähmettyy hieman jäähtyessään. Jäähdytä kakku hyvin ennen tarjoilua, ensin huoneen lämmössä, sitten jääkaapissa.

Olen piilotellut pakastimessa sukulaistädin tekemää mansikkasosetta ja pääsin vihdoinkin käyttämään sitä. Täytyy kyllä sanoa, että sose sopi mutakakun kanssa kuin nyrkki silmään. Makea kakku maistuu varmasti mainiolta myös jäätelön ja kermavaahdon kera.

IMG_6809

 

Koska muiden kustannuksella on harvinaisen hauskaa vitsailla, voin jakaa teille lukijoille surullisen kuuluisan leivontakerran nimenomaisen leivonnaisen parissa. Kun tein ensimmäistä kertaa mutakakkua, olin suorastaan ylpeä siitä, ettei mikään mennyt pieleen. Poikkeus vahvistaa säännön, ainakin mitä tulee leivontaan. Rakas aviomieheni tiputti kakun uuniin. Ei varmaan tarvitse enempää sanoa asiasta. Toivottavasti tapaus kirvoittaa naurut ilmoille jossakin päin Suomea, niin kakku ei valunut turhaan uuniin pohjalle.

Itse olen suorastaan neuroottisen tarkka seuramaan reseptejä ja luen aina vähintään kymmenen kertaa ohjeen läpi ennen kuin alan tekemään yhtään mitään. Usein olen kuitenkin niin tohkeissani, että saatan yksinkertaisesti vaan unohtaa jonkun aineksen. Olen muun muassa unohtanut laittaa lasagnen kastikkeeseen maustepussin.

Kyseisin asian muistin siinä vaiheessa, kun ruoka oli kypsynyt viisi minuuttia uunissa. Lisäsin tietenkin fiksuna tyttönä mausteet lasagneen ja siitä tuli melkein syötävää. Lasagnen alimmainen kerros tosin oli hiukan mautonta, mutta kyllä sillä miehen ruokki.

1 12 13 14