Citylenkkarit

Hurahdin sitten minäkin. Nimittäin tähän lenkkarimuotiin. Vähän ounastelin, että niin saattaisi tapahtua. Ihan jo siksikin, että olen nykyään äärimmäisen mukavuudenhaluinen ja lenkkarithan nyt tiedettävästi ovat – ainakin yleensä – mukavat jalassa.

Lenkkareiden yhdisteleminen tavallisiin arkiasuihin on sitten jo toinen juttu. Kulmani kurtistuivat pelkästä ajatuksesta, vaikka olin nähnyt kymmeniä kertoja lenkkareiden toimivan erinomaisesti yhteen esimerkiksi farkkujen kanssa. Silti epäilytti. Helsinki Coffee Festivaleilla bongasin jo niin paljon lenkkarityyliä, että ajatukseni alkoivat kääntyä myönteisiksi tämän trendin suhteen. Muutama kuukausi siihen meni kuitenkin.

Omat citylenkkarini, Niken Roshe Runit, löysin Zalandolta. Korkkasin kengät ensimmäisen kerran eilen. Näin jälkikäteen arvioituna oli todella kammottava ajatus lähteä huitelemaan kaupungille tällaisissa kengissä, kun räntää satoi vaakatasossa, mutta tulipahan koeajettua uudet popot. Meillähän ei ole kakkosasunnossamme lainkaan kokovartalopeiliä, joten minulla ei ollut kunnollista mielikuvaa siitä, miltä villakangastakin, vahahousujen, rennon collegepaidan ja lenkkareiden yhdistelmä näyttää ylläni. Luotin tuntumaan ja mieheni mielipiteeseen ja myöhemmin vilkaisin kokonaisuutta kaupassa olevasta peilistä ja kyllä vain, tykkäsin kovasti. Harmi vaan, että kameraan tallentuneet kuvat asukokonaisuudesta eivät menneet aivan nappiin aiemmin mainitun räntäsateen takia, mutta toisaalta, lenkkarityyliä tullaan varmasti näkemään vielä myöhemminkin.

Mutta niin. Mitä mieltä lenkkarityylistä?

Linkit mainoslinkkejä / Commercial links

rosherun1
rosherun9

FacebookTwitterPinterest

11 Comments

  1. Christina April 6, 2015 23:07

    Todellakin tykkään! En olisi myöskään osannut kuvitella innostuvani lenkkarimuodista, mutta minäkin menin ja hurahdin. Mutta on se kivan ulkonäön ja mukavuuden yhdistelmä vaan aikamoisen toimiva. ;)

    Reply
    • Niina April 7, 2015 15:37

      No sama! Tosin mulla on pieniä rajoituksia vieläkin, eli ihan valmis en ole yhdistämään näitäkään lenkkareita esimerkiksi mekkoon. :)

      Reply
  2. Ansku April 8, 2015 14:13

    Minä tykkään. Ostaisin itsellekin jos olisi rahaa :D

    Reply
    • Niina April 8, 2015 16:02

      Vähän kyllä naurattaa, kun sulle kommentoin sun lenkkarityyli-postaukseen, että en vielä lämpene tälle trendille ja tässä ollaan. xD

      Reply
      • Ansku April 23, 2015 11:44

        :D Elämä on :D

        Reply
  3. Emilia April 17, 2015 20:06

    Moikka!
    Eksyin blogiisi roaccutan hakusanalla ja oman 10kuukautisen lääkekuurin jälkeen olisi kiva kuulla toisen saman myrkyn syöneen kommentteja! :) oot ainut suomalainen jolta oon löytänyt runsaan hikoilun sivuoireista ja haluaisinkin kysyä onko sulla jäljellä enää mitään siitä vai häipyikö lääkkeen lähdettyä elimistöstä? Entä esiintykö sulla punastumista sosiaalisissa tilanteissa?

    Reply
    • Niina April 17, 2015 20:26

      Moi Emilia! Roaccutanin lopettamisen jälkeen sellaista tavallista kovempaa hikoilua ei ole kyllä esiintynyt enää, onneksi. :) Ja mitä punasteluun tulee, niin meikäläinenhän on aina ollut punastelevaa sorttia, välillä enemmän ja välillä vähemmän, eikä siihen vaikuttanut Roa millään tavalla. Tähän ikään kun on päässyt, niin siitä asiasta ei enää oikein jaksa muutenkaan välittää niin kuin joskus nuorempana. Minä kun en mitään sille mahda, että naama joskus helottaa, vaikka mitään syytä ei olisikaan. :D

      Toivottavasti oma Roa-kuurisi tepsi toivotulla tavalla. Ainakin omalla kohdallani lääkkeestä oli todella paljon hyötyä. :)

      Jos tulee jotain muuta kysyttävää, niin laita vaan rohkeasti viestiä! Tuolta kauneus -> akne-tunnisteen alta löytyy aika hyvin juttua Roasta. Alkaa olla jo sen verran pitkä aika kuurista, että pitää itsekin alkaa ihan muistella, että minkälainen kokemus se nyt oikein olikaan.

      Mukavaa viikonloppua!

      Reply
  4. lili April 17, 2015 21:22

    Sut on haastettu; http://lililii.blogspot.fi/2015/04/parasta-juuri-nyt.html ! ;)

    Reply
    • Niina April 19, 2015 09:45

      Oi kiitokset muru. ;)

      Reply
  5. Henna April 18, 2015 04:43

    Nuo lenkkarit näyttää kyllä todella kivalta! Noita tuntuu näkyvän nykyään aika monissakin blogeissa ja pikku hiljaa olen itsekin alkanut vähän jo harkita noiden ostamista, mutta pitää nyt vielä katsoa. :D Nuo vain näyttää niin hyvältä ja uskon, että ne ovat myös hyvät jalassa. Itse olen niin mukavuudenhaluinen pukeutuja ylipäätään, että tuollaiset lenkkarit houkuttelee enemmän kuin korkkarit. :)

    Reply
    • Niina April 19, 2015 09:47

      No niin mustakin! Ja kivan ulkokuoren lisäksi nuo on pirun hyvät jalassa. :) Lämpimästi siis suosittelen! :P

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *