Kamelia

Etsivä löytää vai miten se sanonta nyt meni? Kamelinvärinen villakangastakki on roikkunut haavelistallani jo joitakin aikoja, mutta täydellistä yksilöä ei ole tullut vastaan ahkerasta hakemisesta huolimatta. Olen sovittanut useita (joitakin jopa useamman kerran…), mutta mieleni ei ole ollut suopea yhdellekään niistä.

Ensimmäisen kerran katselin kamelin sävyisiä takkeja sillä silmällä jo viime talvena. Seuraavan kerran avasin silmäni syksyllä. Pitkän matkan kulkeneena olen monessa kohtaa hämmästellyt sitä, miksi tällaisen ikiklassikon löytäminen on voinut olla niin vaikeaa? Kenties olen ollut vain väärässä paikassa väärään aikaan. Kuluneen vuoden aikana olen toisaalta käynyt kaupoilla kiertelemässä melko harvoin, joten kenties etsintätyöni ei ole loppujen lopuksi ollut edes kovin intensiivistä. Tämä on ollut enemmänkin tällaista hapuilua, kristallinkirkkaalla päämäärällä höystettynä.

Mutta niin. Pari viikkoa sitten tärppäsi, kun sattumalta selailin Zalandon takkivalikoimaa. Löytämäni Benettonin villakangastakki ulottuu sopivasti reiden puoleenväliin ja on sävyltään juuri sopivan kameli. Materiaalilapun mukaan takissa on 60% villaa, joten tämäkin ominaisuus osui takissa kohdalleen. Aika täydellistä oikeastaan.

P.S. Kiitos vielä Lillille. Ilman apuasi arvuuttelisin varmaan vieläkin, minkä koon tästä takista ottaisin. Nettikaupasta tilaaminen voi olla välillä äärimmäisen haastavaa, huh. Onneksi joskus tarinoilla on kuitenkin onnellinen loppu.

FacebookTwitterPinterest

14 Comments

  1. Juulia January 18, 2015 17:19

    Tosi kaunis takki! Kiva että sait etsinnän viimein päätökseen :))

    Reply
    • Niina January 18, 2015 17:23

      Kiitos Juulia! Olihan se jo aikakin, että se oikea kameli lopulta löytyi. :D

      Reply
  2. Anonymous January 19, 2015 03:01

    Moikka!
    Löysin blogisi joskus vuosia sitten kun etsin akneen hoitamiseen liittyviä vinkkejä ja tänne sitten jäin ja luen blogiasi nykyään aktiivisesti! Haluaisin kysyä sinun ihonhoitorutiineista tällä hetkellä, koska et ole aikoihin mielestäni kirjoittanut mitään siitä aiheesta. Ehkä olisi postauksen aika? :)

    Terveisin,
    Vakkarilukijasi, joka kommentoi ehkä liian harvoin!

    Reply
    • Niina January 19, 2015 08:57

      Heippa!

      Olipas hauska sattuma, sillä mietin juuri muutama päivä sitten, että pitäisi tehdä blogiin jonkinlaista postausta ihonhoidosta. Kuten sanoitkin, niin siitä aiheesta ei ole tullut pitkiin aikoihin mitään kirjoitettua, joten olisihan se jo aika. Eli postausta on tulossa! :)

      Reply
  3. Elisabete January 19, 2015 12:30

    Upea takki! Sopii sinulle kuin nenä päähän. :))

    Reply
    • Niina January 19, 2015 20:42

      Voi kiitos kaunis. Mukava kuulla. :)

      Reply
  4. Jossu January 20, 2015 18:33

    täydellinen takki :) sitä omaa kamelia vielä metsästäessä.. Nimenomaan villaa sisältävää sellaista :D

    Reply
    • Niina January 20, 2015 22:24

      Kiitos Jossu. :)

      No toivottavasti se “oikea” vielä löytyisi! Jos ei tänä talvena, niin ehkä seuraavana sitten. :P

      Reply
  5. Reetta January 21, 2015 20:50

    Todella tyylikkään version löysit ja näyttää myös istuvan hyvin. On aina kivaa löytää sellainen asia, jota on kauan etsinyt :)

    Reply
    • Niina January 22, 2015 18:42

      Kiitos Reetta. :) Ja sanopa muuta!

      Reply
  6. Karoliina January 24, 2015 19:31

    Ei vitisit nyt iski kyllä kaamea kateus, niin ihana tuo :D Piti jo aiemminkin tähän kommentoida mutta se vaan on jäänyt! Ihan mahtavaa kun sait tuon takin!! Ostin kanssa alku syksystä Benettonin duffelitakin (ollut ihan lemppari ja samoin siitä tuo 60% villaa) mutta olen nyt nähnyt ihan tosi monta ihanaa asua huputtoman tämän värisen takin kanssa ja ehkä pieni kateus hiipii hiljaa kun tuossa omassani on se huppu :D Ärgh!

    Reply
    • Niina February 2, 2015 22:50

      Hih, voi ei anteeksi! :D Mäkin katselin joskus aiemmin Benettonilta sellaista hupullista duffelia, mutta sitten jotenkin halusin takin ilman huppua (vaikka se huppu olisi lopulta tosi käteväkin). Yleensä sitä tuppaa sitten kaipaamaan sellaista, mitä itseltä ei löydy. ;)

      Reply
  7. Pauliina February 2, 2015 22:01

    Mä olen ihan hurmaantunut sun kuvista! Aivan mielettömän upeita! Ihana valo, tarkkuus, värit, kaikki. Huikeita asetelmia! :) Ryhdyin lukijaksi samantien! Millä kameralla kuvaat?
    Itsekin arvostan kuviem laadukkuutta, ja nämä ovat huippuja!

    Reply
    • Niina February 2, 2015 22:53

      No voi apua, kiitos kauheasti Pauliina. :’)

      Tällä hetkellä kuvailen Canon EOS 500D:llä tai Nikonin D5300:lla. Kuvien laatu on itsellekin tekstin ohella huipputärkeää ja vähän kyllä pistää masentamaa tämä talvinen pimeys, kun kuvien ottamiselle ei kauheasti ole sitä valoisaa aikaa. Mutta onneksi kevättä kohti mennään kovaa vauhtia!

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *