Liian nuori Rouvaksi?

Avioliitto jakaa mielipiteitä. Etenkin nuorena avioituminen herättää monesti kysymyksiä ja epäilyksiä. Minulta kysyttiin, miten perustelisin nuorena avioitumista ja tunnenko itseni 22-vuotiaana Rouvaksi.

Seurustelimme mieheni kanssa noin 2,5 vuotta ennen kihlautumista. Saman katon alla asuminen osoitti, että yhteiselomme toimii paremmin kuin elokuvissa. Lattialla lojuneet sukat nostattivat toki aluksi verenpainetta, mutta samalla siinä tajusi, että ei itsekään ole lähelläkään täydellistä. Nyt taistelemme yhdessä likaisia sukkia vastaan ja yritämme muistaa niiden kuuluvan pyykkikoriin. Yhteiset arvot, huumorintaju ja samanlaiset unelmat ovat aina yhdistäneet meitä. Ja ne likaiset sukat tietenkin.

Kihlautuminen merkitsi meille lupausta avioliitosta. Sovimme, että sormuksia ei pujotella nimettömiin, jos emme halua alttarille astella. Perinteikäs ajattelutapa juontanee juurensa vanhemmilta.

Olimme kihloissa puolitoista vuotta, jonka jälkeen menimme maistraatissa naimisiin. Avioliitto tuntui luonnolliselta jatkeelta kihlauksen jälkeen. Mikäli jonkinlaista epäröintiä olisi puolin tai toisin ollut, niin kissa olisi nostettu oitis pöydälle. Siinä vaiheessa, jos minä epäröin, en jätä asiaa muhimaan jouluun asti.

Tunnen monia, jotka eivät usko avioliittoon. Vastaavasti tunnen myös niitä, jotka ovat nuorena sanoneet toisillensa Tahdon. Minä uskon parisuhteeseen. Haluan uskoa siihen, että kaksi ihmistä jaksavat katsella toistensa rypistymistä koko elämänsä. Elämään mahtuu hyviä aikoja ja sitten niitä, jolloin tulee polkeneeksi toisen varpaille, sanottua pahasti tai loukattua piikikkäillä kommenteilla. Jokainen taaplaa tavallaan. Ei parisuhde tarvitse välttämättä metallisia killuttimia sormiin. Monet eivät mene koskaan naimisiin. Minun vanhempani avioituivat saman ikäisenä kuin minä ja asuvat edelleen onnellisesti saman katon alla. Mikä meissä nykyajan ihmisissä on niin erilaista kuin meitä edeltävissä sukupolvissa? Emmekö me nuorena avioituneet voi elää onnellisesti eläkeikään asti?

Kuva: Jose Anibal Gonzalez

Avioliitto merkitsee ihmisille eri asioita. Tämän yritän aina muistaa, kun kyynikot kaivavat ne kuuluisat erotilastot esiin takataskustaan. Ainahan joukosta löytyy niitä, joiden mielestä nuorena avioituminen on pelkkää hömpötystä ja sairaalloista halua viettää prinsessahäitä. Heidän mielestään nuorena naineet ovat joko uskovaisia tai sitten naispuolisella henkilöllä möllöttää vauva vatsassaan. Me emme kuulu kumpaakaan näistä kategorioista. Prinsessahäätkin jäivät viettämättä, kun päräytimme ukon kanssa kaksin maistraattiin sinetöimään liittomme. Ehkä minä olen nähnyt elämässäni niin paljon suhteita, joissa kumppanit porskuttavat onnellisesti eteenpäin vuodesta toiseen, että jaksan uskoa avioliittoon. Kun oikea ihminen tulee vastaan, silloin ei katsota aikaa, paikkaa, ikää tai kengännumeroa.

En tiedä, osaanko edes tarpeeksi hyvin perustella sellaista asiaa, joka omassa elämässä tuntuu niin luonnolliselta. Minä en näe eroa siinä, mennäänkö naimisiin nuorena, keski-ikäisenä tai vanhuksena. Jos joku näkee avioliiton jonkinlaisena erheenä, niin kannattako tämä virhe tehdä nuorena, vanhana vai jättää kokonaan väliin? Loppuuko elämä siihen, kun pujotat sormuksen sormeen ja siviilisääty muuttuu naimattomasta sormustettuun? Me ainakin toteutamme sekä yhteisiä että omia haaveitamme elämässämme, vaikka molempien nimettömissä kimmeltävät sormukset.

Minä sanoin tahdon rakkaudesta, kiintymyksestä ja yhteisestä sopimuksesta. Kunnioitan perinteitä, vaikka en valinnutkaan mieheni sukunimeä. Kunnioitan perhettä ja avioliiton tuomaa juridista suojaa.Kunnioitan yhteisiä arvoja, joita kumppaneilla on. Se ihminen, jonka tapasin viisi vuotta sitten, on muuttunut monessa suhteessa, mutta niin olen minäkin. Niinhän me kaikki muutumme, kun ikävuosia kertyy.

Tunnenko itseni rouvaksi? Lähipiirissäni minua haukutaan lähes poikkeuksetta rouvaksi, joten minäkin käytän tätä nimikettä itsestäni ainakin muutaman kerran viikossa. Minähän olen naimisissa, joten se kuuluu ikään kuin luontaisetuihin.

Pitäisikö avioliitolle asettaa ikäraja? Onko nuorena kihlautuminen ja avioliiton satamaan matkustaminen pelkkä muotivillitys? Uskotteko nuorena solmittujen liittojen kestävän?

Kuva: Emilia Koskelo

23 Comments

  1. RagDoll November 16, 2011 11:42

    Tuo kuva toi kylmätväreet iholle. <3

    Uskon rakkauteen ja uskon siihen, että ihminen pystyy elämään toisen ihmisen kanssa loppuelämänsä, uskollisena. Valitettavasti on liian paljon ihmisiä, jotka eivät välitä lupauksista, sormuksista tai toisen tunteista ja pettävät.
    Olen joutunut itsekin kokemaan niin paljon pahaa menneisyydessäni, että en usko meneväni naimisiin. Olen hieman skeptinen, myönnän sen, mutta toivon samalla salaa, että joku/jokin muuttaa vielä mieleni.

    Reply
  2. Reetta November 16, 2011 13:17

    Mahtavasti kirjoitettu! Mä olen avioliiton kannalla ja meillä onkin jo hääpäivä tiedossa ja monta järjestelyä sen suhteen tehty. Ei mene enää vuottakaan ja minustakin tulee rouva. Olen ollut kihlattuni kanssa yhdessä nyt reilun kuusi vuotta. Kihlauduimme kolmen vuoden seurustelun ja vuoden yhdessäasumisen jälkeen. Häät olisimme muuten pitäneet jo aiemmin mutta haluamme pitää kunnon bileet ja rahavaramme opiskeluiden alussa eivät sitä sallineet. Lisäksi sukumme on niin innokasta juhlimaan että se olisi ollut vääryys jos isoja juhlia ei pidetä. Sitäpaitsi haluamme mekin ne isot juhlat asian kunniaksi. Niinpä me nyt sitten olemme sopineet päivät ja kirkot yms on varattu. Täytän ensi vuonna 25 jolloin häämme on. Olemme kaveripiireistämme ensimmäiset jotka menevät naimisiin.

    Vaikka olemme jo oikeasti aikuisia niin silti välillä tuntuu että joku katsoo kieroon että “oletteko tosissanne että haluatte mennä naimisiin?” Mitä ihmettä? Eikun huvikseen tässä suunnitellaan. Olemme kokeneet niin paljon yhdessä iloisia ja surullisia asioita ja näin kauan olemme jo yhdessä taivaltaneet niin onhan se ihan kivaa mennä naimisiinkin. Myös juridinen turva on mielestäni tärkeä.

    Tulipas nyt avautuminen mutta ihanaa kun kirjoitit tämän tekstin!

    Mulla olisi ollut tästä asiasta vielä noin 100 juttua mutta jätän tämän höyryämisen nyt tähän :D

    Reply
  3. Minna November 16, 2011 13:33

    <3

    en osaa sanoa oikein mitään tähän, niin kaunista tekstiä taas… :) toisaalta taas tähän asiaan minulla olisi sanottavaa tuhannen sanan verran, vähintään, mutta annetaan niiden jäädä tuonne omaan pääkoppaani :D

    Reply
  4. Mipsukka November 16, 2011 15:37

    Hienosti kirjoitettu teksti! Itse menin naimisiin paria viikkoa vaille 24-vuotiaana ja kieltämättä itsekin sain kuulla ihan “vitsailuja” mahdollisista kirvehäistä ja pari jopa ihan suoraan kysyttyä kysymystä olenko raskaana?! :O Olimme kuitenkin olleet jo kihloissakin 5 vuotta, joten ehkä kyseessä saattoikin olla enemmän siitä että hetki oli meille KAHDELLE se oikea eikä ollut mitään syytä lykätä naimisiinmenoa kun kuitenkin täysin selvää oli, että loppuelämämme haluamme olla yhdessä. Enkä itse edes kokenut olevani niin älyttömän nuori morsian. :)

    Olen muuten huomannut, että täällä australiassa missä tällähetkellä asun, kiinnitetään paljon enemmän huomiota siviilisäätyyn ja nimenomaan naisten. Miehethän ovat aina MR., mutta esimerkiksi jopa pankkikortissani lukee erikseen Miss (niillä sattui virhe ;)) ja sen jälkeen nimeni.

    Reply
  5. Minna November 16, 2011 18:53

    Olen myös miettinyt tätä ikäkysymystä – mikä estää? Minusta ikä ei ole niin ratkaiseva tekijä, vaan suhteen kypsyys. Ja miksei saisi nauttia, iloita ja olla onnellinen, jos kerran toista rakastaa niin paljon, että haluaa avioutua?

    Omalla kohdallani eivät ole hääkellot ainakaan vielä kilisseet, mutta kenties vielä jonain päivänä. Kaikki aikanaan. :)

    Kaikkea hyvää nuorelle Rouvalle! ;)

    Reply
  6. Tanja November 16, 2011 19:42

    Nämä sinun kirjoitukset ovat aina niin kivoja :) Me olemme avopuolisoni kanssa olleet yhdessä kohta 8v. Meitä yhdistää edelleen samat asiat, kuin suhteen alussakin: Huumori, elämänkokemukset ja arvot. Minä pidän erityisesti suhteessamme siitä, että nauramme samanlaisille asioille ja huumori onkin arjen piriste meille! :)

    Reply
  7. Nanna November 16, 2011 20:50

    <3 Ihana! Voin kertoa ettei auttanut yhtään mun kuumeiluun. Mäkin haluaisin olla niin mielelläni rouva. :)

    Reply
  8. Henna November 16, 2011 22:57

    Oi miten täydellinen hääkuva! <3 Kiitos tästä postauksesta, näytin sen miehellenikin ja pitkän ja syvällisen keskustelun jälkeen tultiin siihen tulokseen, että mikään ei tule olemaan hidaste yhteiselle tulevaisuudelemme. Hääpäivä saatiin alustavasti päätettyä ja häitä tanssitaan näillä näkymin keväällä 2013, kovin pian siis. Tai siltä ainakin nyt tuntuu!
    Olen niiiin tavattoman onnellinen, tuleva nuori Rouva<3

    Reply
  9. Eeru November 17, 2011 08:26

    Olinkin mietinyt että olet kovin nuori rouva. Sen jälkeen miettinyt että mitä tuo asia minulle kuuluu – ei mitään. Sitten päätynyt siihen että good for you, olet aikuinen ja saat/osaat päättää asioistasi itse.

    Olen kaveriporukkani viimeinen ei-rouva ja uteluita naimisiinmenosta tulee tasaisin väliaijoin, varsinkin lomareissujen tai juhlapyhien jälkeen. Jännää että siviilisäädystä on tullut niin iso juttu että sitä pitää kysellä ja pohtia? Toinen yhtä paljon muille kuuluva asia mistä pitää spekuloida on sitten ihmisten vauva-uutiset. Milloin kouluissa aletaan opettamaan hienotunteisuutta?

    Juridisesta turvasta sen verran, että avoliittolaisina teimme asuntokauppojen jälkeen testamentit.

    Reply
  10. Satu November 17, 2011 09:32

    25 vee ja naimisissa neljä vuotta! Nuori rouva siis täälläkin, ja monesti minäkin saanut vastata kysymykseen, “Ai sä oot jo naimisissa”. Niin kyllä, niin olenkin. Iloitsen ihmisistä, jotka avioituvat. Kun toisen vierellä voi turvallisin mielin katsoa tulevaisuuteen, yhteisten ajatusten ja arvojen ohjaamana, on turvallista liittoutua. Miksi avioliittoa pelätään? Ei kai kukaan halua parisuhteesta ajatella, että tuskin tämä tulee kestämään ikuisuuteen.. Eikö silloin olisi aika jo hellittää aikaisemmin? Minua sykähdyttää aina, kun näen kaupungilla kävelevän ihania vanhuspariskuntia käsi kädessä. Olen varma, että heidänkin parisuhteessa on itketty, koettu vaikeuksia, loukattu ja melkein luovutettu – mutta kuitenkin päätetty jatkaa päivä kerrallaan, askel askeleelta kohti parempaa huomista.

    Huih, herättipä tämä kirjoitus ajatuksia, ja voisi jatkaa loputtomiin.. mutta ehkä myöhemmin sitten. :)

    Reply
  11. Niina November 17, 2011 10:51

    RagDoll: Mutta skeptisyydestä huolimatta et ole kuitenkaan kyyninen. Eihän sitä koskaan tiedä! :)

    Reetta: Mukava kuulla! <3 Me emme haluneet pitää isoja juhlia, vaikka juhlijoita olisi varmasti ollutkin. Maistraatissa vihkiminen tuntui omalta ja siksi tämän vaihtoehdon lopulta valitsimme. Meidän välinen liittohan on kyseessä, joten ei siihen muita tarvita. Myöhemmin toki pidimme ne hääjuhlat suvulle ja ystäville. :)

    Hassua, että jotkut ihmettelevät avioitumista. Meidän läheisemme osasivat kihlausta tosin odottaa eikä kukaan asiaa kauhistellut. Mutta ainahan niitä muita kummastelijoita riittää. ;)

    Minna: Hih, no mutta kiitos kuitenkin <3

    Mipsukka: Kiitos. :) Haha, muun muassa mieheni sisko oli varma, että olen raskaana kun karkasimme maistraatissa vihille. Oli siinä naurussa pitelemistä. :D

    Häämatkalla tutuistumme britteihin, jotka ihmettelivät miten me näin nuorina olemme avioituneet. Ulkomailla kyllä huomasin, että siihen minun siviilisäätyyni kiinnitettiin huomiota ihan eri tavalla kuin Suomessa. ;)

    Minna: Totta. :) Vieraiden ihmisten on mahdotonta arvioida minkälaisia asioita parit ovat käyneet yhdessä läpi. Ne vastoinkäymiset ja ikävät asiat, samoin kuin ne onnellisetkin hetket vahvistavat suhdetta ja vievät sen aivan eri tasolle.

    Rouva kiittää! ;)

    Tanja: No voih, kiitokset! :) Huumorintaju on mielestäni yksi tärkeimmistä asioista suhteessa. En rehellisesti sanottuna voisi kuvitella eläväni ihmisen kanssa, joka olisi liian vakava. Nauru kuuluu elämään! :)

    Nanna: Hih, no mutta jonain päivänä varmasti oletkin! :) <3

    Henna: Voi kiitos ja mukava kuulla, jos tämä auttoi teitä keskustelemaan asiasta. :) Toivotan tulevalle Rouvalle paljon onnea <3 Nyt pääsette nauttimaan häähumusta parin vuoden ajan. :D

    Eeru: Myös vauva-uutisten utelu on kyllä varsin mielenkiintoinen ilmiö. Muistan kun eräs työkaverini joskus “panikoi” 25 vuotiaana, että hänen kaikki ystävänsä ovat jo naimisissa ja hän ei. Mitä ihmettä? Jokainen tehköön kuten parhaaksi näkee ja vähät välittää siitä, miten muut menettelevät. Jos se oikea ei ole tullut vastaan, niin ei kai sitä voi väkisin naimisiin mennä?

    Kaipa me ihmiset olemme yksinkertaisesti niin uteliaita, että se hienotunteisuus siinä nopeasti unohtuu. ;)

    Satu: Tämä samainen “Ai sä oot jo naimisissa!” on tullut itselleni vastaan jo varsin monesti! Kauniisti kirjoitit ja olen täysin samaa mieltä. Vanhat pariskunnat herättävät aina hymynpoikasen. Mielestäni avioliitto on kaunis asia ja harmittaa, että monet katselevat vain erotilastoja ja unohtavat sen, että onnellisia liittojakin on. :)

    Reply
  12. Minna November 17, 2011 17:54

    Siskoni meni kesällä naimisiin 20-vuotiaana, enkä yhtään epäile, etteikö liitto kestäisi. En edes osaa kuvitella ketään muuta miestä siskolleni. :) En kyllä omaanikaan vaihtaisi! :)

    Ihanaa viikonloppua Niina! ♥

    Reply
  13. Niina November 18, 2011 00:07

    Minna: Hih, jos se oikea osuu kohdalle, niin eihän sitä kannata päästää käsistään. ;) Viikonloppuja myös sinne <3

    Reply
  14. Marjukka November 18, 2011 20:45

    Ihana kirjoitus! Minä en missään nimessä olisi ollut valmis parikymppisenä naimisiin. Olin täysi pentu ja rakastin bailaamista! Menin ensi kerran 26-vuotiaana ja toisen kerran 33-vuotiaana, ja nyt toisella kerralla vasta tunnen olevani oikean ihmisen kanssa. Näin me kasvamme ja teemme omat ratkaisumme. Ihanaa, että Sinä olet omasi löytänyt ja onnellinen!

    Ps. Niin ja olen nyt nelkyt ja risat! ; )

    Reply
  15. Niina November 18, 2011 22:21

    Marjukka: Kiitos! Hehe, täällä on bailattu, mutta into siihen lopahti aika nopeasti kun sitä tarpeeksi tuli harrastettua. :D

    Ihanaa, että sielläkin se oikea lopulta löytyi. :)

    Reply
  16. Laapa November 19, 2011 09:29

    Hah, täälläkin 21-vuotiaana avioitunut rouvashenkilö, joka on positiivisesti yllättynyt näistä kaikista kommenteista, emme todellakaan ole ainoita, Niinaseni! ;) täytän kyllä tuon uskovainen stereotypian, jos tarkkoja ollaan. Ehdottomasti olen avioliiton kannalla, erotilastoista huolimatta. Toki, se on riski aina, jota voi harkita vaikka kymmenen vuotta, muttei se siitä vähemmän riskaabeliksi muutu, sitä mieltä olen… Kai tärkeintä on se, että kumpikin sitoutuu tekemään työtä suhteen eteen ja tarpeen vaatiessa myös uhrauksia.

    Monesti olen miettinyt, että moni asia olisi voinut olla helpompaa, jos olisin sitoutunut vähän myöhemmin. Tuntui etenkin aluksi vaikealta sitoutua yhteen ihmiseen, etenkin koska suhtaudun siihen vakavasti – eli en halua flirttailla tai haaveilla muista tai hakea muiden miesten huomiota jne, jos olen sitoutunut muualle.
    Edelleenkin miesten huomioon on vaikeaa suhtautua, koska en halua olla epäystävällinen, mutta en myöskään halua lähteä mukaan flirttiin. Tiedätköhän mitä tarkoitan… No, the point is, nuorena rouvana oleminen ei ola aina ihan helppoa!

    Halusinpahan vain tuoda toisenkin puolen asiasta, joka ei mielestäni kuitenkaan ole ristiriidassa sen kanssa, että olen tyytyväinen omiin valintoihini.. On ihanaa kasvaa yhdessä toisen kanssa, yhteen, ja huomata että jokainen yhdessä eletty vuosi on edellistä parempi.

    Reply
  17. Niina November 19, 2011 21:05

    Laapa: Voi kuule, kaikki sanomasi kuulostaa niin tutulta! Minulla tosin on huonoja taipuksia olla siinä mielessä epäystävällinen, että ahdistun tavattoman paljon, jos joku tulee esimerkiksi baarissa jotain jupisemaan ja monesti saatan pahastikin sanoa, että hiiteen siitä. :D Kaipa sitä voisi ystävällisestikin ilmoittaa, että kiitos, mutta ei kiitos. En vain halua jättää millään tavalla epäselväksi, että tämä nainen on jo pois vapailta markkinoilta. ;) Mutta kyllä, olen samoilla linjoilla kanssasi ja tiedän täsmälleen mitä tarkoitat.

    Monille yhteen ihmiseen sitoutuminen voi olla hyvinkin vaikeaa. Ite en ole sitä missään vaiheessa kokenut mitenkään hankalana. En vain vaihtaisi miestäni kehenkään enkä mihinkään. :)

    Reply
  18. Elisa February 13, 2012 09:30

    Juuri olen pohdiskellut itsekin kyseistä aihetta tuttujen ja ystävien eroessa muutaman vuoden yrityksen jälkeen. Olen sitä mieltä että ihmiset luovuttavat nykyään kovin helposti parisuhteessa. Heti kun tulee jotakin pieniä ongelmia, oletetaan että kyllä siellä kulman takana on joku parempi jolla ei ole tätä ongelmaa. Totuushan on että kaikilla meillä on heikkouksia ja varmasti jokainen nainen saa tapella tiskausvuoroista ja patistaa toista imuroimaan. Ei se tarkoita etteikö mielummin kannattaisi pyrkiä siihen että pääsee yhdessä yli ongelmista. Sellaiset vahvistavat suhdetta.
    Silti ihmiset pitävät vanhoista, käsikädessä kulkevista vanhoista ihmisistä jotka ovat luultavasti viettäneet koko elämänsä yhdessä. Miksi siis niin moni on heti valmis vaihtamaan?

    Itse en ole vielä kihlautunut sillä ajatellen juurikin niin että kun kihloihin menen tahdon myös naimisiin muutaman vuoden sisällä siitä. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa jo reilut kolmevuotta, mutta emme toistaiseksi ole tuntenut kovin suurta himoa alttarille… ehkä sitten muutaman vuoden päästä :) Ehdottomasti tämä mies ja ehdottomasti joskus.

    Taas hyvä kirjoitus btw ;)

    Reply
    • Niina February 13, 2012 17:37

      Ehkä nykyään kynnys lähteä niin sanotusti huonosta suhteesta on sitten alentunut. Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että jokaisessa suhteessa on taatusti vaikeuksia. Toki jotkut ihmiset myös kasvavat erilleen ja huomaavat myöhemmin, etteivät enää kuuluu yhteen. Kyllä minusta suhteen eteen täytyy tehdä töitä ja on oltava valmis myös taistelemaan vaikeina aikoina.

      Ei naimisiinmeno ole kaikille niin tärkeää. Heh, kuinkakohan monesti olen kuullut sanottavan, että avioitumisen jälkeen kaikki alkaa menemään päin persettä. :D Ainakaan omalle kohdalle näin ei ole käynyt ja naimisissa ollaan oltu jo vuosi ja yhdessäkin päälle viisi vuotta. :P

      Reply
  19. Maarit February 25, 2012 19:44

    Tulin vielä paremmalla ajalla lukemaan tätä blogiasi. Kirjoitat kyllä mielenkiintoisia postauksia. Näitähän jaksaa ihan lukeakin! Useimmiten tulee selailtua blogeista vaan kuvat. Mukava löytää välillä blogeja joissa kirjoittajalla on taitoa kirjoittaa ja pohtia mielenkiintoisia asioita useammalta kantilta. Jään seurailemaan jatkossakin juttujasi. :)

    Reply
    • Niina February 25, 2012 20:22

      Hih, kiva kuulla. :) Itse arvostan blogeissa hyvien kuvien lisäksi myös tekstiä, joissa on sisältöä, joten pyrin parhaani mukaan sitä myös omassani tuottamaan. Ihanaa kuulla, että olet kiinnostunut ja jäät seurailemaan! :)

      Reply
  20. Greu April 3, 2012 13:32

    Täällä myös yksi erittäin nuorena avioitunut, muutamaa viikkoa vajaa 19-vuotiaana astelin avioon! Järkyttihän se nuori ikä mua itseänikin (äidistä puhumattakaan), varsinkin kun teininä aina ajattelin, että mähän en sitten nuorena mene naimisiin:D Mutta kun sellainen ihminen osuu tielle, jossa vaan on kaikki kohdallaan ja jota ilman ei voi olla, niin ei vaan halunnut odottaa. Enkä oo meidän päätöstä katunut hetkeäkään näiden neljän aviovuoden aikana.

    Oon pohtinut asiaa paljon, ja jotenkin tuun aina samaan lopputulokseen; koska ihminen tietää sitten olevansa valmis avioliittoon? Kuinka monta avoliitossa elettyä vuotta takaa sen, että liitto pysyy kasassa? Tällä en nyt tarkoita sitä, että avioliitto > avoliitto, mutta kun joudun joskus puolustelemaan ihmisille sitä, miksei vaan muutettu yhteen ja että mistäs tiedän ettemme eroa ensi vuonna. No en tiedäkään! Enkä tule koskaan tietämään, vaikka kuinka odottaisin kasvavani vanhemmaksi ja viisaaksi;) Koen helpommaksi luottaa omaan itseeni ja siihen, että tiedän kyllä miltä todellinen aarre näyttää.

    Meidän asenteilla on varmasti myös juuret kotikasvatuksessa ja perhemalleissa. Molempien vanhemmat ovat olleet yli 30 vuotta naimisissa ja ovat edelleen, molempien sisarukset ovat kaikki naimisissa ja elämä on aina ollut tosi perhekeskeistä. Toki jos olisin kokenut eri asioita elämässä, saattaisin suhtautua kyynisesti avioliittoon. Mutta en todellakaan ala kyseenalaistamaan sitä vain sen takia, että se nyt sattuu olemaan ajan henki.

    Mun äitikin sanoi mulle tässä joku päivä, että jos mä ikinä eroon tästä miehestä niin hän (äiti siis) ei anna mulle ikinä anteeksi:D

    Reply
    • Niina April 3, 2012 13:47

      Kiva kun laitoit kommenttia ja jaoit kokemuksiasi! :)

      Hmm, olen itsekin miettinyt, voiko ihminen ylipäätänsä koskaan tietää milloin on valmis avioliittoon? En sitten tiedä, onko oma suhde muuttunut avioitumisen jälkeen mitenkään. Tunnen itseni aina vaan kiitollisemmaksi ja onnellisemmaksi siitä, että olen löytänyt ihanan ihmisen rinnalleni. En myöskään ole itse sellainen ihminen, että jaksaisin ajatella “entä jos eroamme ensi vuonna” tai toisaalta, miksi minun edes pitäisi ajatella sellaista? Jos asiat tapahtuvat, ne tapahtuvat ja niin on sitten tarkoitettu tapahtuvaksi.

      Itsekin kyllä uskon, että asenne avioliittoon tai usko siihen periytyy juuri vanhemmilta. Mieheni vanhemmat eivät tosin enää yhdessä ole, mutta minun vanhempani porskuttavat yhteisellä tietällä jo ties monennetta kymmenettä vuotta. Meille molemmille on myös aina ollut selvää, että haluamme naimisiin ja kaikki perheenjäsenet tuntuivat olettavan näin myös. :D

      Köh köh, meikäläisen äiti on muuten sanonut saman minulle, mitä ihmettä. :D

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *