Juoksuinnostus

Parin kuluneen kuukauden aikana olen alkanut herätellä intoa vanhaa juoksuharrastusta kohtaan. Varsinainen inspiraatio lähti liikkeelle eräästä liikuntatapahtumasta, johon vahingossa menin lupautumaan mukaan. Hyvä niin, sillä sen varjolla jouduin testaamaan kuntoani juoksemisessa. Olisinkohan muutoin lähtenyt edes lenkille, niin, en välttämättä.

Joka tapauksessa olin etukäteen hieman huolissani, koska olin edellisen kerran käynyt juoksemassa suunnilleen puoli vuotta sitten. Olin siis varma, että en jaksa hölkytellä pariasataa metriä enempää, sillä saan itseni pahoin hengästyneeksi soutulaitteella jo muutamassa minuutissa.

joksu7

Lenkkeilyn suhteen minulla ei ollut suuria odotuksia, sillä ymmärsin hyvin, millä realiteeteilla lähdin liikenteeseen. Lopulta juoksin sitten ensimmäiseltä istumalta seitsemän kilometriä, seuraavalla kerralla meni jo yhdeksän. Tällä viikolla sain lenkillä taas pitkästä aikaa ahaa-elämyksen. Tuli tunne, että täähän olikin ihan kivaa. Kevätsää on saanut tämän juoksutouhun tuntumaan entistä mielekkäämmältä.

Eiväthän lenkit tietenkään suju yhtä lennokkaasti kuin joskus aikoinaan. Miellyttävä yllätys oli kuitenkin se, että sain rivakasti tossua toisen eteen, vaikka olen treenannut viimeisen vuoden lähes pelkästään lihaskuntoa. Aerobinen liikunta on jäänyt suhteellisen vähälle huomiolle, jos ei päivittäisiä koiralenkkejä lasketa mukaan. Tätä asianlaitaa olen monesti harmitellutkin.

Vähitellen askel tuosta ehkä kevenee entisestään, kunhan vaan jaksaa käydä. Lenkkipirkko on tainnut tehdä paluun.

Citylenkkarit

Hurahdin sitten minäkin. Nimittäin tähän lenkkarimuotiin. Vähän ounastelin, että niin saattaisi tapahtua. Ihan jo siksikin, että olen nykyään äärimmäisen mukavuudenhaluinen ja lenkkarithan nyt tiedettävästi ovat – ainakin yleensä – mukavat jalassa.

Lenkkareiden yhdisteleminen tavallisiin arkiasuihin on sitten jo toinen juttu. Kulmani kurtistuivat pelkästä ajatuksesta, vaikka olin nähnyt kymmeniä kertoja lenkkareiden toimivan erinomaisesti yhteen esimerkiksi farkkujen kanssa. Silti epäilytti. Helsinki Coffee Festivaleilla bongasin jo niin paljon lenkkarityyliä, että ajatukseni alkoivat kääntyä myönteisiksi tämän trendin suhteen. Muutama kuukausi siihen meni kuitenkin.

Omat citylenkkarini, Niken Roshe Runit, löysin Zalandolta. Korkkasin kengät ensimmäisen kerran eilen. Näin jälkikäteen arvioituna oli todella kammottava ajatus lähteä huitelemaan kaupungille tällaisissa kengissä, kun räntää satoi vaakatasossa, mutta tulipahan koeajettua uudet popot. Meillähän ei ole kakkosasunnossamme lainkaan kokovartalopeiliä, joten minulla ei ollut kunnollista mielikuvaa siitä, miltä villakangastakin, vahahousujen, rennon collegepaidan ja lenkkareiden yhdistelmä näyttää ylläni. Luotin tuntumaan ja mieheni mielipiteeseen ja myöhemmin vilkaisin kokonaisuutta kaupassa olevasta peilistä ja kyllä vain, tykkäsin kovasti. Harmi vaan, että kameraan tallentuneet kuvat asukokonaisuudesta eivät menneet aivan nappiin aiemmin mainitun räntäsateen takia, mutta toisaalta, lenkkarityyliä tullaan varmasti näkemään vielä myöhemminkin.

Mutta niin. Mitä mieltä lenkkarityylistä?

Linkit mainoslinkkejä / Commercial links

rosherun1
rosherun9

Tervetuloa

Vanhoja blogipostauksia lukiessani en aina tunnista itseäni. Tai siis tietenkin näen niissä minua, mutta en tätä nykyistä, kesäkuussa 26 vuotta täyttävää naista. Muutoksen havaitseminen on toisaalta helpottavaakin. Kaikista hienointa on huomata, että eräänlainen epävarmuus omasta itsestä on matkan varrella karistettu kannoilta melkein kokonaan. Tottahan toki huonoja päiviä on minullakin. Silloin ollaan läski, ruma ja kaikkea mahdollista kamalaa, vaikka oltaisiin kokonaispakettiin oikeasti ihan tyytyväisiä. Kehitystä näkyy toki myös muussa kuin minussa itsessäni. Kuvissa, teksteissä, kaikessa.

Aloittaessani bloggaamaan vuonna 2011 en olisi uskonut tekeväni tätä vielä viisi vuotta myöhemmin. Ajatuksena oli kirjoittaa niin kauan kuin sanottavaa riittää. Postaustahti on tietenkin hidastunut alkuajoista, mutta innostus ei ole kadonnut minnekään. Aina toisinaan toivon, että ehtisin naputella blogiin kuulumisiani useammin, mutta ainakin nykyisen työn ohessa tämän toiveen toteuttaminen on ollut hankalaa – hyvä, että vapaa-aikaa jää millekään muullekaan. Siispä tyydyn tekemään tätä aina silloin, kun minulla on oikeasti aikaa paneutua asiaan.

terve4

Blogin siirtäminen uudelle alustalle oli melko työlästä ja hommaa oli melkoisesti. Aivan kaikki ei ole oikeastaan vieläkään valmista. Kokonaisuudessaan virtuaalinen muutto sujui kuitenkin huomattavasti kivuttomammin mitä ensi alkuun ajattelin. Pahinta ja parasta oli vanhojen postausten läpikäyminen. Välillä löysin itseni hymähtelemästä jollekin hauskalle muistolle ja välillä nauroin jopa ääneen jutuille, jotka olivat jo kauan sitten karanneet mielestäni. Ja sitten toisinaan tietenkin kauhisteltiinkin. Ei kuitenkaan kamalan usein. Vaatekaappiin muuttaneista yksilöistä kylmiä väreitä aiheutti muun muassa resorillinen nahkatakki, joka johonkin maailman aikaan on ollut mielestäni ilmeisesti hyvinkin pikantti lisä takkivalikoimaani. Pahinta on tietenkin se, että tuo takki roikkuu muistaakseni kaapissani edelleen, eli jos joku haluaa sen, niin nyt olen valmis luopumaan siitä.

Tästä päivästä lähtien blogi siis päivittyy uudella alustalla täällä WordPressissä osoitteessa ladyn.fi. Uuden osoitteen päivittyminen Blogilistalle, Blogloviniin ja Indiedaysille vie varmaan tovin jos toisenkin. Parhaiten pysytte matkassa mukana luultavasti Facebookin kautta, jossa uusi osoite toimii jo nyt normaalisti.

Toivottavasti viihdytte uudessa osoitteessa yhtä hyvin kuin minä. Täällä ollaan ainakin aivan täpinöissä, kun uusi sivusto on vihdoinkin julkaistu. Tervetuloa siis.